KOLUMNI Elokuussa ilmestyi dosentti Osmo Kontulan kirja Halu & intohimo, jonka ilmestyminen noteerattiin lähes jokaisessa tiedotusvälineessä. Yleisradion pääuutislähetyksen aiheeksi kelpasi rutikuiva fakta, että me suomalaiset emme enää pane niin kuin vanhaan hyvään aikaan.
Tutkimuksen mukaan kahdeksan prosenttia miehistä on kiinnostunut seksistä miehen kanssa ja yllättäen täsmälleen samansuuruinen viipale alle kolmevitosista miehistä on myös toteuttanut uhkauksensa. Olin pitänyt sanontaa "ei kerta homoksi tee" jonkinlaisena kepeänä sutkauksena, mutta nähtävästi sekin on tiukkaa faktaa, sillä vain 2,5 % määrittelee itsensä bi- tai homoseksuaaliksi.
Puolet naisista kuulemma pitää siitä, kun kavaljeeri lörpöttelee tuhmia vuoteessa. Kannattaa kuitenkin pitää hyvän maun korsetti riittävän tiukalla, sillä kumppanin ylipainon, selluliitin tai patalappumaisten rintojen arviointi on kyllä tuhmaa, mutta tässä tapauksessa liian.
Oli myös kiehtovaa lukea, että ihmisen seksuaalisuus alkaa itää jo kohdussa. Jokos teidän vauva potkii? Ei, se vasta... Mutta on itsetyydytys kasvanut liukkaasti myös kohdun ulkopuolella sekä parisuhteessa elävillä, sillä keski-ikäisten äijien hanskaan hakkaaminen on kolminkertaistunut 15 vuodessa. Olisi mukava vertailla, kuinka paljon nettinopeudet ovat kasvaneet samassa ajassa.
Kaksi kolmasosaa naisista teeskentelee saavansa orgasmin. Miksi ihmeessä? Näin he toivovat saavansa aktin päättymään. Rakkaat eukkokullat, annan teille mehevän vinkin, jolla saa aktin varmasti seisahtumaan. Aiheuttakaa miehelle orgasmi.
Tutkimuksen ehkä suurin mysteeri liittyi itsetyydytyksen aikana haudottuihin asioihin. Karjuista 58 % sentään ruoti seksifantasioita, mutta vain 12 % naisista. Minun nuoruudessani Anttilan kuvaston alusvaatesivut (naisten) olivat meille jannuille kuuminta hottia. Ennen Kontulan tutkimukseen tutustumista en ollut ajatellut Ikean kuvastoa pornolehtenä. Edes naisten.
Suureksi riemukseni keski-ikäiset naiset ovat kiinnostuneita sitomisleikeistä. Sen sijaan vanhat kärpät muistelevat nuoruuden seksikokemuksiaan. Varovaisen arvion mukaan moni parisuhde on sidottu melko kireästi asuntolainan sadistiseen 12 kuukauden euriboriin ja se solmu pitää.
Tutkimuksessa oli myös tiukkaa tietoa anaaliseksin yleisyydestä. Se on selvityksen mukaan yleisempää paremmin sivistetyillä kuin kouluttamattomilla pakoputken hitsaajilla. Tohtorinhatun noston arvoinen tieto tämäkin.
Mutta yhtä asiaa jäin ihmettelemään: miehillä on keskimäärin 4,8 yhdyntää kuukaudessa kun naisten vastaava luku on vain 4,3. Onkohan se suomalaisten homojen 2,5 %:n luku ehkä sittenkin raapaistu jonkin kevytlevitteen kannesta?
Juha Vuorisen kolumni julkaistiin 5.9. Metro Livessä.



















































Keskustele