juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu

Mitä mieltä

Käytkö viikonloppuna leffassa?

Kyllä Ei

kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
video
video
juttu
juttu
juttu
story
Julkaistu 02.10.2008

Tykisti karjalainen

Happoradion Aki Tykki harkitsee asian puhumista

MUSIIKKI. Kun laulaja Aki Tykki istuu helsinkiläiskahvilan nurkassa aurinkolasit silmillään, häntä voisi luulla aidoksi Kallion kasvatiksi. Mies on kuitenkin ehta karjalainen suoraan Joensuusta, Pielisen rannalta ja puhuu mietä ja sietä.

Kotiseuturakkaus kuuluu musiikissa ja erityisen hyvin Happoradion tuoreimmalla kiekolla Kaunis minä.
- Muutin Helsinkiin vuonna -96 opiskelemaan kauppaoppilaitokseen, josta en valmistunut. Sitten yritin oikikseen, jonne en päässyt. Lopulta opiskelin yliopistolla, jonka jätin kesken. Kun bändi alkoi menestyä, käytin ajan puutetta syynä lopettaa opinnot, Tykki muistelee.

Opinnot jäivät, mutta Tykin musiikki on elänyt väistämättömästi omaa elämäänsä vuoden 2000 jälkeen. Uusin tuotos on kivunnut Suomen virallisen listan sijalle 5.
- Tänne muutettuamme oli helpompaa tehdä hyökkäyksiä keikkamyyjien luo ja pieniinkin radiohaastatteluihin pääsi, kun ei tarvinnut matkustaa viittä tuntia päästäkseen Helsinkiin, listaa Tykki.

Happoradion juuret ovat kuitenkin eittämättä idässä. Treenikämppä oli aina tarjolla ja rock-kaupunkina tunnetussa Joensuussa riitti myös henkistä tukea.
- Alangot loivat sellaisen ilmapiirin, että sieltäkin voi ponnistaa menestykseen, toteaa Ismon ja Ilkan jalanjälkiä kulkenut Tykki.

Joensuun popmuusikot ry on ollut pienessä kaupungissa äärimmäisen merkittävä tekijä, jotta tuntemattomat kellaribändit ovat päässeet esiintymään. Legendaarisen rock-klubi Kerubin menetettyä tilansa tilanne on muuttunut, mutta Ilosaarirock kannustaa edelleen nuori muusikkoja yrittämään.
- Kaikkihan siellä uhoaa pienessä sihneessä joka kesä, että joku päivä me vielä soitetaan Ilosaarirockin päälavalla. Miulla tää haave toteutui vuonna 2007, hymyilee Aki Tykki.

Kun Happoradio esitti Leevi and the Leavingsien tribuuttilevyllä kappaleen Unelmia ja toimistohommia, jäi yleisö ihmettelemään: miksi ei Pohjois-Karjalaa?
- Annoimme biisin 51Koodille. Maija Vilkkumaa olisi halunnut sen, mutta se olisi ollut täydellinen vääryys, täräyttää Tykki.

Joensuulaiset ovat tunnettuja vittuilutaidoistaan. Tykkikin on saanut tuntea tuon äidinmaidossa saadun kyvyn huonot puolet.
- Keikkaporukassa on muutamia länsisuomalaisia, jotka ovat joskus kuunnelleet meitä ja todenneet, että kohta ne varmaan vetää toisiaan turpaan.

Vaikka nälviminen onkin pohjoiskarjalaisen kömpelö yritys osoittaa välittämistä, vaikenee Tykkikin joskus. Sen sijaan hän kirjoittaa seesteisiä kappaleita Ilomantsissa, Koitereen rannalla mökissä.
- Tuntuu siltä, että nyky-nuorisolla on paha olla. Mie teen mielelläni biisejä, joissa on valoa. Välillä voi jättää vittuilun ja puhua asiaa, Tykki toteaa pehmeästi.

Mutta haluaako lupsakka ja lempä joensuulainen takaisin rakkaaseen Pohjois-Karjalaan?
- Jos sieltä on pitkiä aikoja poissa, tulee ikävä. Ei paluu jossain vaiheessa ole poissuljettu mahdollisuus. Kotikaupunki muuttuu, kun sitä katsoo hetken aikaa toisesta perspektiivistä.

Happoradio Joensuun Nightissa 10.10. ja Helsingin On The Rocksissa 20.11. Kaunis minä kaupoissa.

Julkaistu 02.10.2008

Satu Irisvik

Kuvat: Marja Väänänen

ihmiset, musiikki

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Stara

Aki Tykki

36 vuotta
Muusikko

Lisää starasta

Mitä mieltä?

Jutut

Kuvat

juttu
video
video
juttu
kuvia
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

3.2.2012

Mica Ikonen: Nakkikioskilla uhottu unelmani toteutuu!

"Nyt se valmistuu vaikka henki menisi"

3.2.2012

Putouksen Hieno Åhlgreenin Harley Parkinson bongattiin tohtorin autotallista

Elina Hiltusen virkkuukoukusta syntyy muun muassa Angry Birds -hahmoja

3.2.2012

Amanda Pilke alastomana valkokankaalla

Lue Vuosaari-elokuvan arvio

3.2.2012

Ruotsalaistähti pelkäsi Samuli Edelmannia

Mission Impossiblen skandinaavinäyttelijät terapioivat toisiaan Hollywoodissa

3.2.2012

Luetuimmat

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

3.2.2012

Amanda Pilke alastomana valkokankaalla

Lue Vuosaari-elokuvan arvio

3.2.2012

Ruotsalaistähti pelkäsi Samuli Edelmannia

Mission Impossiblen skandinaavinäyttelijät terapioivat toisiaan Hollywoodissa

3.2.2012

Pamela Tola avautuu Härmä-elokuvan seksikohtauksesta

"Alastonkohtausten kuvaaminen ei kuulosta koskaan ajatuksena ihanalle", näyttelijä sanoo

2.2.2012

David Beckham ilmestyi näyteikkunoihin pullottavissa boksereissaan

Jalkapallotähden bokserit saa vajaalla 15 eurolla

2.2.2012

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

4 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

4 päivää sitten

Thaimaassa rentoutunut Samu Haber: Näkisittepä mahani!

Sunrise Avenuen laulaja palasi Suomeen Emma-gaalaa varten

21.1.2012

Suunnitteleeko Ultra Bra comebackia?

Facebook-huhun mukaan yhtye kokoaa rivit ottaakseen kantaa presidentinvaaleihin

23.1.2012

Amerikkalainen julkkisbloggaaja Perez Hilton hehkuttaa: Suomi saattaa saada homopresidentin!

Perez Hiltonin mielestä Yhdysvalloissa pitäisi ottaa mallia Suomesta

23.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Naamoja myytävänä

Ensi-illassa: The Social Network

20.10.2010

Toiseen maailmaan

Fantasian suomennoksia tippuu harvakseltaan

11.2.2009

BB-Amanda: Haluan perustaa oman lehden!

Leipä pöytään Jokereiden dj:nä

11.10.2011

Miley Cyrus kiistää pikkusiskonsa perintöroolin

Pikkusiskosta ei leivota uutta Hannah Montanaa.

24.2.2009

Suomalaisbändi pääsi Greyn Anatomiaan

Delay Trees -yhtyeen biisi soi suosikkisarjassa

16.9.2011