JALKAPALLO. Neljätoista vuotta sitten Timo Liekoski opasti Amerikassa Alexi Lalasia. Liekoski toimi Yhdysvaltojen kakkosvalmentajana vuoden 1994 jalkapallon MM-kisoissa. Yhdysvallat selviytyi alkulohkostaan jatkoon, ja Lalasin grunge-parrasta tuli maailmankuulu.
Marraskuussa 2008 Timo Liekoski neuvoo Judea Helsingin Diakonissalaitoksen liikuntahallissa. Vuodet Yhdysvalloissa ovat jättäneet kokeneen valmentajan puheeseen amerikkalaisen korostuksen. Juden äänessä rahisevat toisenlaiset reissut. Alkoholi hajotti perheen ja jalkapallokin jäi. Mutta nyt Jude on ollut puolitoista vuotta raittiina.
Liekoski on lähdössä taas MM-kisoihin, muttei enää kakkosluotsina vaan päävalmentajana. Hän valmentaa Suomen maajoukkuetta maanantaina alkavissa asunnottomien MM-kisoissa Australian Melbournessa.
- Olin 14-vuotias, kun katselin Liekoskea telkkarista. Ja nyt se on meidän valmentaja, Jude hehkuttaa.
Kun Jude kuuli pääsevänsä MM-joukkueeseen, hän ei - ihan oikeasti - uskonut sitä todeksi.
- Kun on monta vuotta tapahtunut pelkkää pahaa, ja sitten yhtäkkiä tapahtuu hyvää, sitä kuvittelee, ettei se voi olla mahdollista.
- Epäily on tosi vahvaa. Jos joku sanoo, että sä olet mulle tärkeä, sitä ajattelee että tolla on joku taka-ajatus, koska kukaan ei ole ennen sanonut mulle niin, Jude selittää.
Juden maalijyvä on tänään hukassa. Asunnottomien maajoukkueen viimeistelyharjoituksissa näkee silti kelpo jalkapalloa. Juden tavoin muutama muukin on pelannut nuorten SM-sarjassa ennen kuin viina tai huumeet veivät.
- Kaikilla on jonkinlainen fudistausta. Taidot ovat tietysti hieman ruostuneet tässä välillä, Lieskoski kuvailee joukkuettaan.
Joukossa taituroi yksi nainenkin. Anne Hirvasvuopio menee tilanteisiin vauhdilla, eikä aristele isojakaan miehiä. Hän pelasi B-tyttöihin asti HJK:ssa. Asunnottomien maajoukkueen manageri Juha-Pekka Strömberg veikkaa, että Anne voisi pelata nyt naisten maajoukkueessa ilman huumeisiin kadonneita vuosia.
- Sain eilen kiitettävän työnäytteestä, kokiksi opiskeleva Anne iloitsee juostessaan ohi.
Timo Liekoski jäi heinäkuussa eläkkeelle Suomen Palloliitosta. Asunnottomien valmentaminen on ollut avartava kokemus.
- Pelaajat ovat tosi motivoituneita. He auttavat ja kannustavat toisiaan koko ajan. Ja kiroilevat paljon vähemmän kuin juniorit, Liekoski lisää.
MM-turnaus pelataan Melbournen keskustassa. Odotettavissa on mukavasti yleisöä, sillä viime vuoden kisoissa Kööpenhaminassa 2 000 hengen katsomo oli koko ajan täynnä. Manageri Strömbergin mukaan toissavuonna kaksi Venäjän pelaajaa sai kisojen jälkeen ammattilaissopimuksen Venäjän liigaan.
- Luulen, että kovia vastustajia tulee nytkin. Jalkapallo on niin iso laji, että mukana on väkisinkin hyviä pelaajia, jotka ovat retkahtaneet jossain vaiheessa, Liekoski arvelee.
Teoriassa Melbournessa voisi pelata jopa maailman tunnetuin huumeongelmainen jalkapalloilija Diego Maradona.
- Kyllä me oltaisiin sekin pyöritetty. En usko, että Diegon kunto kestäisi tässä vauhdissa, Strömberg nauraa.
Maradona retkahti pahasti päihteisiin jalkapallouransa jälkeen. Judea ei pelota, että hänelle kävisi samoin, kun MM-turnaus on pelattu.
- Lähden ensi vuoden puolella opiskelemaan. Tiedän, että jos alan juomaan, mulle ei jää mitään muuta kuin kaljapullo.
Asunnottomien jalkapallon MM-kisat Melbournessa 1.-7. 12.


















































Keskustele