TELEVISIO. Tällä tuotantokaudella Big Brother -talon asukkaiden tyhmyys on tiivistynyt sellaiselle tasolle, että vanhat BB-fanitkin ovat älähtäneet. Keskustelupalstoilla on jopa epäilty, että ”tuotannon poikien” naismaku oli nähtävissä kilpailijavalinnoissa.
Ennen taloon laitettiin liuta taviksia, mutta ohjelman anti on ollut bimbojen jorinaa ja sitä, mitä näkee myös kirjoittamalla Googleen xxx.
Moni akateeminen jäykistelijä pissisi varmasti hunajaa, jos BB:ssä nähtäisiinkin professori Peter von Baghin argumentointia tai Osmo Soininvaara antamassasanansäilästä perussuomalaisille. Mutta olisiko älykkö-BB:llä katsojia?
- Uskon, että ohjelma vetäisi katsojiksi koulutetumpaa aikuisväestöä, koska mitä luultavimmin siinä kuultaisiin kiinnostavia kulttuurikeskusteluja, sanoo mediatutkija Veijo Hietala.
Hietalan mukaan ohjelma on suunnattu nuorille, joiden oletetaan odottavan seksiä ja sensaatioita. Mutta kyllä akateeminenkin tykkää tirkistellä! Tirkistelyähän elokuvatkin ovat, sanoo Hietala. Tutkija ei pidä mahdottomana suuria tunteita tai jopa seksiä älykköohjelmassakaan.
- Taatusti syntyisi myös samanlaisia henkilöristiriitoja ja -kahnauksia kuin nytkin. Varttuneemmilla ja koulutetuilla on usein jo aika varmat mielipiteet. Etenkin jos ohjelmaan saataisiin mukaan vastakkaisten ideologioiden edustajia.
Vaikka monet fanit haikailevatkin ensimmäisen ja toisen tuotankauden perään ja tutkija Hietalakin lämpenisi fiksummalle tosi-tv:lle, puhuvat katsojaluvut omaa kieltään. Seksi myy, mutta kuka tietää, paljonko katsojia saisi Big Brother, jota Vappu Pimiän sijasta juontaisi Arvi Lind ja nettipokerisivuston ja pikaruokalan sijasta sponsoroisi Ervastin antikvariaatti. Kyllä vanhoilla ja tylsilläkin ihmisillä on telkkarit.
Älykköversio oli jo
TELEVISIO. Fiksumpi ”Big Brother” on keksitty jo 80-luvulla, ja idea on kaiken lisäksi suomalainen! TV1 lähetti kesällä 1983 kuusiosaisen Aikapommi-sarjan, jossa toimitusjohtaja Heikki Bachmann, professori Antti Eskola, rouva Pirkko Liinamaa, maanviljelijä Eero Rinne, muusikko Kauko Röyhkä, runoilija Arja Tiainen, diakoniapastori Matti Tuomisto, toimittaja Maarit Tyrkkö, mannekiini Riitta Väisänen ja psykologi Pehr Charpentier olivat kolme päivää suljetussa tilassa, ja kamerat kuvasivat.
Ohjelmasta oli nykyaikainen viihde kaukana: esimerkiksi jaksossa 5 ryhmätyötehtävänä oli ”yritystalouteen, työllisyyteen ja työelämään liittyvien ongelmien selvittely näytelmällisin keinoin”.
Myös Sub on pariin kertaan järjestänyt Big Brother Business Editionin, jota on esitetty netissä valikoidulle katsojajoukolle. Mukana on ollut bisnesmaailman edustajia sekä kulttuuriväkeä.
Big Brother -finaali Subilla sunnuntaina 30.11. klo 21.


















































Keskustele