juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu

Mitä mieltä

Käytkö viikonloppuna leffassa?

Kyllä Ei

kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
video
video
juttu
juttu
juttu
story
Julkaistu 11.12.2008

Annila lähtee Hollywoodiin

Adrift on merelle sijoittuva trilleri

ELOKUVAT. Sauna- ja Jadesoturi-elokuvien ohjaaja AJ Annila tekee vahvaa päänavausta Hollywoodiin. Suomalaisohjaaja tehnyt kehittely- ja ohjaussopimuksen Adrift-nimisestä elokuvasta yhdysvaltalaisen Dimension Filmsin (mm. The Crow, Sin City, Halloween, Scream) kanssa.

Adrift on Beringin merelle sijoittuva trilleri. Saunan käsikirjoittaja Iiro Küttner kirjoittaa elokuvan uuden version alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta.

Dimension Films on osa Harvey ja Bob Weinsteinin omistamaa The Weinstein Companya (mm. Woody Allenin Vicky Christina Barcelona ja Quentin Tarantinon Inglourious Basterds).
- Saunasta ja näkemyksestäni Adriftin suhteen pidettiin kovasti. Kun saimme vielä Iiron kirjoittamaan käsikirjoituksen seuraavan version, on ohjaajana helppo olla innoissaan tästä projektista, Annila totesi.

Annilan aiemman ohjaustyön, Jadesoturin, oikeudet on myyty yli 60 maahan, muun muassa Yhdysvaltoihin.

Julkaistu 11.12.2008

Metro

Kuvat: Aino Tervonen

elokuvat, ihmiset

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Thaimaassa rentoutunut Samu Haber: Näkisittepä mahani!

21.1.2012

Suunnitteleeko Ultra Bra comebackia?

23.1.2012

Amerikkalainen julkkisbloggaaja Perez Hilton hehkuttaa: Suomi saattaa saada homopresidentin!

23.1.2012

juttu
video
video
juttu
kuvia
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

3.2.2012

Mica Ikonen: Nakkikioskilla uhottu unelmani toteutuu!

"Nyt se valmistuu vaikka henki menisi"

3.2.2012

Putouksen Hieno Åhlgreenin Harley Parkinson bongattiin tohtorin autotallista

Elina Hiltusen virkkuukoukusta syntyy muun muassa Angry Birds -hahmoja

3.2.2012

Amanda Pilke alastomana valkokankaalla

Lue Vuosaari-elokuvan arvio

3.2.2012

Ruotsalaistähti pelkäsi Samuli Edelmannia

Mission Impossiblen skandinaavinäyttelijät terapioivat toisiaan Hollywoodissa

3.2.2012

Luetuimmat

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

3.2.2012

Amanda Pilke alastomana valkokankaalla

Lue Vuosaari-elokuvan arvio

3.2.2012

Ruotsalaistähti pelkäsi Samuli Edelmannia

Mission Impossiblen skandinaavinäyttelijät terapioivat toisiaan Hollywoodissa

3.2.2012

Pamela Tola avautuu Härmä-elokuvan seksikohtauksesta

"Alastonkohtausten kuvaaminen ei kuulosta koskaan ajatuksena ihanalle", näyttelijä sanoo

2.2.2012

David Beckham ilmestyi näyteikkunoihin pullottavissa boksereissaan

Jalkapallotähden bokserit saa vajaalla 15 eurolla

2.2.2012

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

4 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

4 päivää sitten

Thaimaassa rentoutunut Samu Haber: Näkisittepä mahani!

Sunrise Avenuen laulaja palasi Suomeen Emma-gaalaa varten

21.1.2012

Suunnitteleeko Ultra Bra comebackia?

Facebook-huhun mukaan yhtye kokoaa rivit ottaakseen kantaa presidentinvaaleihin

23.1.2012

Amerikkalainen julkkisbloggaaja Perez Hilton hehkuttaa: Suomi saattaa saada homopresidentin!

Perez Hiltonin mielestä Yhdysvalloissa pitäisi ottaa mallia Suomesta

23.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Naamoja myytävänä

Ensi-illassa: The Social Network

20.10.2010

Toiseen maailmaan

Fantasian suomennoksia tippuu harvakseltaan

11.2.2009

BB-Amanda: Haluan perustaa oman lehden!

Leipä pöytään Jokereiden dj:nä

11.10.2011

Miley Cyrus kiistää pikkusiskonsa perintöroolin

Pikkusiskosta ei leivota uutta Hannah Montanaa.

24.2.2009

Suomalaisbändi pääsi Greyn Anatomiaan

Delay Trees -yhtyeen biisi soi suosikkisarjassa

16.9.2011