MUSIIKKI. Rumpali Mikkey Dee on enemmän innoissaan bändistään kuin vuosiin. Uusimman levyn Motörizerin ilmestyttyä elokussa orkesteri lähti tuttuun tyyliinsä heti rundille. Mikkeyn mukaan kiertäminen on hauskempaa ja palkitsevampaa kuin vuosiin.
- Motörheadilla tuntuu käyneen täysin päinvastoin kuin muilla orkestereilla. Albumimyynti on kaikilla vähentynyt, mutta me myymme enemmän lippuja keikoille kuin aikoihin. Esimerkiksi Helsingin keikalle on myyty lippuja ennakkoon enemmän kuin kohdallamme koskaan aiemmin, Dee sanoo.
Bändit ovat aina sitä mieltä, että uutuuslevy on tuotoksista paras. Mikkey ei ole samoilla linjoilla.
- Vasta muutaman vuoden päästä pystyn suhtautumaan kriittisesti tuoreimpaan tuotokseen. Lempilevyn nimeäminen koko tuotannostamme on tietysti pirun vaikeaa. Hammered on oikeastaan se, josta pidän vähiten. Sillä on liian synkkä tunnelma Motörhead-levyksi, joka johtuu siitä, että nauhoitimme sen New Yorkissa WTC-tragedian aikoihin.
Bändi on jaksanut metelöidä yhdessä jo vuodesta 1975, eikä Mikkey keksi pitkän iän salaisuudeksi muuta kuin sen, että he ovat aina tehneet musiikkia vain omilla ehdoillaan.
- Tiedän kyllä että se on tylsä vastaus, mutta näin vain on. Emme ole ikinä ottaneet käskyjä vastaan levy-yhtiöiltä tai yrittäneet tehdä hittibiisejä. Kovaa työtähän tämä on, yrittäkää itse soittaa rokkia kaksikymmentäviisi vuotta ja pysyä edes jotenkin järjissänne, mies nauraa.
Dee ei näe mitenkään mahdottomana sitä, että saatamme nähdä bändin lavalla vielä parinkymmenen vuoden päästäkin.
- Voimme pikkuhiljaa vaihtaa uusia soittajia vanhojen tilalle. Minunkin poikani on jo kova soittamaan rumpuja. Isäukon kupsahtaessa nuorempi sukupolvi voi jatkaa. Näinhän bändi voi jatkaa loputtomiin! Uuden Lemmyn löytäminen voi kyllä olla vaikeaa, hän nauraa räkättää.
Motörheadista puhuttaessa useimmille ihmisille tulee tietysti ensimmäisenä mieleen Lemmy Kilmister. Soittajat ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta Mikkeyn mielestä kyseessä on aina ollut nimenomaan bändi.
- Jonkunhan sen vanhan paskiaisen perään täytyy katsoa! Vakavasti puhuttaessa on vain hyvä, että ihmiset yhdistävät bändin häneen. Koittakaapas keksiä bändi, jolla on karismaattisempi keulahahmo kuin meillä. Minun tehtäväni on hakata rumpuja helvetin lujaa ja mielestäni olen vielä hyvä siinä. Ei minua ole koskaan kiinnostanutkaan olla sen enempää esillä, Dee sanoo.
Motörhead Helsingin jäähallissa ti 16.12. Liput 46 e.
Muisto Suomesta
FESTARIT. Lemmy Kilmisterin omaelämäkerrasta (LIKE 2003) löytyy bändin uran alkutaipaleelta riemukkaita Suomeen liittyviä tarinoita. Mikkey Dee muistaa kuitenkin Nummirock-esiintymisen vuodelta 1999.
- Pääesiintyjänä oli Scorpions ja me olimme listalla toisena. Ihmettelin koko päivän managerillemme miksi soittoaika silti oli jo viideltä iltapäivällä. Hän ei suostunut kertomaan ja sanoi vain, että näet sitten. Soitimme keikan ja paikalla oli ainakin kymmenentuhatta ihmistä. Scorpionsin soittaessa heitä oli enää kourallinen, Dee muistelee.
- Kaikki muut makasivat jo sammuneena ja näky oli kuin sotatantereelta! Ruotsalaisena olen tottunut kovaan ryyppämiseen, mutta mitään tuollaista en ole silti ikinä nähnyt, Dee sanoo.


















































Keskustele