Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 11.12.2008

Klaatulla on asiaa

Ensi-illassa Päivä, jona maailma pysähtyi

Nimi: Päivä jona maailma pysähtyi
Genre: Sci-fi

ARVIO. Saakohan Keanu Reeves tästä pestistään ihan täyden korvauksen? Näin helpolla ei hänkään ole ennen päässyt. Eipä tähän metodinäyttelijää tosin tarvitakaan, Keanun esittämän avaruusolion kuuluukin käyttäytyä kuin seipään niellyt murjottaja. Ja sehän sopii hänelle hyvin.

Tämän Klaatu-nimisen kaverin tunneskaalan yksioikoisuus johtuu siitä, että hän on ulkoavaruuden vieras ihmisen ruumiissa. Mukanaan hänellä on ekologinen viesti edustamiltaan korkeimmilta olennoilta: maapallo täytyy pelastaa, mutta se onnistuu vain eliminoimalla ihmiset pois tuhoamasta sitä. Klaatu voisi olla vaikka itse Jeesus, ellei hän käyttäisi supervoimiaan sairaiden parantamisen lisäksi myös limsapullon pöllimiseen rautatieaseman automaatista.

Kyseessähän on uudelleenfilmatisointi Robert Wisen vuoden 1951 sci-fi-klassikosta. Tässä Scott Derricksonin versiossa on ansiokkaasti säilytetty alkuperäisen elokuvan kuvastoa viirusilmäisine robottihahmoineen. Syy tähän päivitykseen on tietty siinä, että lähes 60 vuotta myöhemmin ihmiskunta on aimo askeleen lähempänä ekokatastrofia. Tuomiopäivän viesti vännetäänkin rautalangasta niin, että tyhmempikin katsoja sen ymmärtää. Äkkiä lajittelemaan niitä roskia, kun vielä ehditte.

Tero Toivanen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman