Pakko rokata kun ei muutakaan osaa
19-vuotias Hybrid Children lataa Metallicaa muistaen
MUSIIKKI Hybrid Childrenin aina yhtä hyväntuulinen pääjehu ja ainoa alkuperäisjäsen Jasse Salonen rientää Metron tentattavaksi kalliolaiseen kaljakuppilaan suoraan bänditreeneistä.
Mies jaksaa edelleen olla innoissaan bändinsä tekemisistä.
- Tälle levylle me halusimme tehdä vielä tarttuvampia ja suoraviivaisempia biisejä kuin edelliselle.
Kaikkien vuosien jälkeenkin puhetulva on loputon.
Levyn taustajoukoista löytyy tuttuja nimiä muista rokkiretkueista. Esimerkiksi tuottajan pallilla istui Private Linen Sammy Aaltonen.
Jassen mukaan kavereiden kanssa tehdessä jäljestä tulee parempaa.
- Sammykin vanhana ystävänä on sellainen ukko, jonka kanssa on helppo tehdä hommia. Hän sai minusta enemmän irti sanoessaan suoraan jos esimerkiksi laulu kuulosti ihan paskalta.
Bändin pirteän kaahauksen ja tekstien välillä hyvinkin synkän maailman välillä on mukava kontrasti. Levyn kannet jatkavat tekstien ahdistunutta teemaa.
- Jengillä on ollut meistä kuva iloisina kaljaveikkoina, mitä ehkä olemmekin. Nyt halusimme kansia myöten tuoda esiin pimeämpää puolta ja pommia siellä sataakin päähän ja tankit jyräävät päälle, Jasse naureskelee.
Orkesterin nimi on napattu Metallican biisistä The Thing That Should Not Be ja nyt megabändiä on päädytty coveroimaan levylle asti.
- Motörbreath on sellainen kappale, jossa tiivistyy oikestaan kaikki tärkeä. Siinä on pirusti asennetta ja rähinää, ja silti melodiaakin löytyy tarpeeksi. Rumpalimme Saskan kanssa hehkutimme kyseistä biisiä muille ja muistelimme lämmöllä Metallican Kulttuuritalon keikkaa vuonna 1984. Kitaristimme Juho tosin oli vähän ihmeissään, hän kun on syntynyt vasta vuotta myöhemmin!
Jassella ikää on mittarissa jo neljäkymmentä ja hän jaksaakin naureskella ihmisten jatkuville kyselyille soittoharrastuksestaan.
- Niinhän se on varsinkin vanhempia sukulaisia tavatessa, jotka aina ihmettelevät että vieläkö aikuinen mies jaksaa sitä kitaraansa rämpyttää. Miksi soittoharrastus pitäisi lopettaa tiettyyn ikään tullessa, Jasse ihmettelee
- Jos joku on hyvä vaikka shakinpeluussa, niin tuskin sitäkään tulee ikinä lopetettua.
Biisien sävellys on miehelle tietynlainen pakko. Musahommat ovat Jasselle hauskaa puuhastelua, mutta on niiden parissa pakertamisella myös terapeuttinen puolensa.
- Minähän olen tällainen vanha ahdistunut kääpä joka ei missään muussa ole kovin hyvä, nelikymppinen laukoo.
- Vaikka bändiä ei olisi, niin biisejä tekisin silti. Ei minua ole ikinä innostanut juosta kilpaa tai lähteä salille. Parempi tehdä sitä minkä edes jotenkuten hallitsee kuin istua kotona pyörittelemässä peukaloitaan.
Hybrid Childrenin Fight As One ilmestyi 14.1.
Julkaistu 16.01.2009




























































Keskustele