KOLUMNI. Minulla on yhteyksiä älymystöön, vaikkei uskoisi. Sain taloustieteen tohtorilta tekstarin kesken Barack Obaman virkaanastujaisten: ”Hitto, miksei Urpilainen voi olla enemmän Obaman kaltainen.”
Vastasin, että liian vaalea ja liian hyvät sääret. En tosin ole nähnyt Obaman sääriä. Niiltä Jutta Urpilaisen verkkosukilta en voinut välttyä.

Luulisi, että blondeus ja hyväsäärisyys olisivat mediaseksikkäämpiä ominaisuuksia kuin tummaihoisuus ja vakavapuheisuus. Mutta maailma on näköjään muuttunut.
Yhdysvaltain 44. presidentin virkaanastujaiset olivat periaatteessa surkeaa televisiota: puhuvia päitä ja pitkiä hiljaisia jaksoja. Puhujien välisten taukojen aikana tv-katsoja olisi voinut tuntea hiihdon maakuntaviesteistä tuttua myötähäpeää. Obama vain käveli, heilutteli käsiään ja piti puheen, joka käsitteli politiikkaa. Mitään sen tylsempää ei voi olla, mutta silti koko maailma oli polvillaan.

Obama on niin käsittämättömän cool, kuin Fonzie. Onnen päivät -tv-sarja luotiin alunperin Cunninghamin perheen ja sen kultapojan, Richien ympärille. Isänsä ja äitinsä hylkäämän, koulunsa keskeyttäneen, nahkatakkisen automekaanikon, Fonzien piti olla vain sivuhahmo.

Yhdysvaltain presidentin virka oli käsikirjoitettu Hillary Clintonille. Täydellisessä tarinassa valtaan nousee pidetyn entisen presidentin vaimo, joka on selvinnyt sisulla miehensä sikarileikeistä Monican kanssa. Isänsä ja äitinsä hylkäämän, huumeita käyttäneen, mustan Barack Obaman piti olla vain sivuhahmo.
Kaikkivoipa Fonzie oli liian hyvä hahmo jäädäkseen syrjään. Katsoja ei voinut vastustaa mystistä jätkää, joka pelastaa lukiopojat tilanteesta kuin tilanteesta puolihuolimattomasti ja on vain niin älyttömän cool. Fonzien kanssa katsoja tunsi olevansa turvassa.

Kun Barack Obama puhuu täydellisellä radioäänellään ja katsoo rennon itsevarmasti kameraan, minusta tuntuu, että kaikki järjestyy. Kun Jutta Urpilainen puhuu ilmaisesta päivähoidosta, pidän kyllä ajatuksesta, mutta tiedän, ettei meillä ole siihen varaa. Ja sitä paitsi, valta on markkinoilla, eikä poliitikoilla, ei varsinkaan niillä, jotka esiintyvät verkkosukissa.
Onnen päiviä tehtiin yli kymmenen tuotantokautta. Lopussa jopa Fonziesta meni maku. Uskottavuus katosi lopullisesti, kun Fonzie hyppäsi vesisuksilla haialtaan yli. ”Jumping Shark” on nykyään vakiintunut termi tv-sarjaslangissa.

Onneksi Yhdysvaltain presidentti on virassaan korkeintaan kaksi kautta. En halua kokea sitä hetkeä, kun Obaman puheen aikana tulee mieleen, että onneksi valta on markkinoilla eikä poliitikoilla.

Kolumni on julkaistu Metro-lehdessä 22. tammikuuta 2009.