Nimi: Joe Strummer: The Future is Unwritten
Genre: Dokumentti

Rockistorian kirjan lehti kääntyi kaikessa hiljaisuudessa, kun Joe Strummer kuoli vuonna 2002. Hiljaisuudessa siksi, että Strummerin luotsaama rockin virstanpylväs The Clash oli kuopattu jo 17 vuotta aiemmin, eikä mies luonteelleen ominaisesti juuri lyönyt rumpua sen jälkeisistä tekemisistään.

Siksi Strummerin aikalaisen ja ystävän Julien Templen tekemä henkilödokumentti on enemmän kuin tarpeen: se kirjoittaa tuon puuttuvan historian luvun loppuun. Lisäksi se piirtää kuvan harvinaislaatuisesta rocktähdestä, jolle fanit olivat takahuoneeseen tervetulleita ”bändin jäseniä” ja joka eli niin kuin opetti.

Opetti mitä? Joe Strummer ei hyväksynyt tähtikulttia, ja onnistui pitämään itsensä ja bändinsä siitä erossa jopa The Clashin suosion huippuaikoina 1970- ja 80-lukujen vaihteessa. Myös punkin tärkein julistus jokaisen oikeudesta omaehtoiseen ilmaisuun henkilöityi Strummerissa. Siitä dokumentissa antaa vilpittömän todistuksen muun muassa Bono, jonka mielestä ilman Strummerin rohkaisua U2:ta ei olisi olemassakaan.

The Clashin jälkeisen elämänsä Joe vietti tehden elokuvamusiikkia ja omistautuen maailmanmusiikkia soittavalle bändilleen Mescalerosille. Lisäksi omien sanojensa mukaan hipin itsestään löytänyt mies järjesti kokoontumisia leirinuotioiden äärelle Englannin maaseudulla. Keski-ikäistyneen punk-profeetan elämän toisen puoliskon opetus oli yhteisöllisyydessä. Siksi myös Temple osoittaa omaa kunnioitustaan kokoamalla dokumenttinsa haastateltavat rupatteluhetkeen iltaisten tulien ympärille.

Usein henkilödokkareissa läheiset kehua retostavat juhlakalua, jolloin kermakuorrutus valuu helposti yli. Tässäkin kohtaamisiaan rockin pikkujättiläisen kanssa muistelevat läheisten ja bändin jäsenten lisäksi elokuvaihmiset eri puolilta: Jim Jarmusch, Martin Scorsese, Matt Dillon, Steve Buscemi ja Johnny Depp. Strummerin rehellisen ristiriitaisesta luonteesta johtuen tällä kertaa muistelot tuntuvat kumman vilpittömiltä.

Kaiken muun ohessa Joe Strummer: The Future Is Unwritten perustelee senkin, miksi The Clash oli maailman paras rockbändi. Niille, jotka eivät sitä vielä tienneet.