Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 27.02.2009

Emma Roberts on toisen sukupolven filmitähti

Nuori tähtönen ei juttele Julia-tätinsä kanssa työasioista

TÄHTI. Helmikuun alussa 18 täyttänyt Emma Roberts teki ensimmäisen elokuvaroolinsa jo yhdeksänvuotiaana. Filmitähden uran aikainen käynnistyminen saattaa ainakin osittain johtua siitä, että hänen isänsä on näyttelijä Eric Roberts, 52, ja hänen tätinsä iki-ihana Julia Roberts, 41. Emma näyttelee neuvokasta Andia uudessa Koirahotelli-leffassa.

Oliko joku leffan koirista ehdoton suosikkisi?

Joo, Shep niminen bordercollie. Se oli todella hyvin koulutettu ja mielettömän söpö. Minulla itselläni on puolitoistavuotias chihuahua Twiggy.

Tämä on koko perheen elokuva. Haluatko tehdä tulevaisuudessa aikuisempia rooleja?

Teen yleensä roolin, jos se on mielestäni mielenkiintoinen. Otin tämän työn vastaan, koska halusin tehdä perhe-elokuvan. Näyttelin vähän aikaa sitten Lymelife-leffassa, joka oli todella dramaattinen ja raju juttu. Ennen sitä tein teinitytöille suunnatun Wild Child -leffan, jonka stoori oli ihan erilainen verrattuna näihin kahteen produktioon.

Seuraatko muotia?

Joo, rakastan kaikkea muotiin liittyviä asioita. Minusta on hauskaa pukeutua kunnolla eri tilaisuuksiin ja suunnitella, että mitä puen milloinkin päälleni. Tällä hetkellä minulla on Chanelin kengät jalassa ja paitani on James Perseen suunnittelema.

Antaako tätisi Julia sinulle neuvoja muoti- ja työasioissa?

Ei. Emme puhu duuniasioista, kun vietämme aikaa yhdessä. Yleensä näen hänet sukujuhlissa ja silloin puhumme kaikesta muusta kuin näyttelemisestä.

Opiskelet kotona. Olisiko kivaa käydä normaalia koulua?

Kyllä ja ei. Olisi tietenkin hauskaa nähdä ystäviä päivittäin, syödä lounasta yhdessä ja jutella. Tavallisen koulun käyminen ei kuitenkaan toimi minun kohdallani, koska kuvausaikatauluni on niin kiireinen. Kun yritin käydä tavallisessa koulussa, minulle tuli paljon poissaoloja, numeroni tippuivat ja jäin opiskelussa jälkeen muista. Nyt opiskelen kolme tuntia päivässä kotona ja näen ystäviäni viikonloppuisin.

Minkälaisia jatko-opiskelusuunnitelmia sinulla on?

Aion mennä collegeen ainakin kahdeksi vuodeksi. Haluan opiskella kirjoittamista, kirjallisuutta ja valokuvausta luultavasti New Yorkissa.

Koirahotellin ensi-ilta on perjantaina 27.2.

Haastattelu: Kirpi Uimonen Ballesteros
Teksti: Susanna Vilen

Kirpi.fi

Kirpi Uimonen Ballesteros

Kuvat: Getty Images

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman