Mayojen mahtavat pyramidit
Maya-reitin varrelta löytyy ällistyttäviä temppeleitä ja hienoja rantoja
MATKAILU. Meksikossa on paljon kiinnostavampaakin nähtävää kuin Karibianmeren rannat: maasta löytyy paljon jäämistöä mayojen mahtavasta kulttuurista, jonka kukoistus oli huipussaan lähes tuhat vuotta ennen kuin espanjalaiset rantautuivat Jukatanin niemimaalle.
Nykyisin mayaintiaanit kuuluvat maan köyhimpiin asukkaisiin.
Usein kuulee puhuttavan Ruta Maya -reitistä, mutta mitään varsinaista reittiä, joka johdattaisi parhaisiin kohteisiin, ei ole olemassa. Mayakulttuuri ulottui Etelä-Meksikoon, Belizeen, Guatemalaan ja Hondurasiin, mutta seuramatkoilla pistäydytään yleensä vain Jukatanin niemimaalla sijaitsevien nähtävyyksien luona.
Lähellä rantakohteita sijaitsevat muun muassa hyvin säilynyt ja suosittu Chichén Itzá, korkein mayapyramidi Coba ja äskettäin restauroitu mutta melko tuntematon Ek Balám.
KIVESTÄ TEHTYJÄ mayarakennuksia on kuitenkin jäljellä myös hotellien kupeessa Cancúnin rannoilla, kuten myös huippusuositussa rantakohteessa Tulumissa. Nähtävyydet kiertää vaivatta päiväretkellä omalla autolla, paikallisbussilla tai järjestetyllä kiertoajelulla.
Kiinnostavimmat kohteet löytyvät kuitenkin kauempaa: Uxmalissa sijaitsevan Taikurin pyramidin luo kannattaa lähteä kauempaakin ja reissulla yöpyä Méridan viehättävässä siirtomaakaupungissa. 35 metriä korkean pyramidin huipulle johtavat raput ovat vielä jyrkemmät kuin Chichén Itzán pyramidissa - korkeita paikkoja pelkäävien ei siis kannata vaivautua.
JOS ON MATKASSA autolla, ehtii päivämatkalla piipahtaa myös parissa mielenkiintoisessa temppelissä Puucin alueella.
Näihin jäämistöihin tutustutaan myös joillakin kiertomatkoilla. Turisteja on Puucin alueella kuitenkin erittäin vähän, joten alueella tepastelevien kalkkunaparvien rauha on taattu.
TUNNIN AJOMATKAN päässä Méridasta sijaitsevan Izamalin kautta kannattaa koukata. Izamalissa on erittäin kauniita espanjalaisia siirtomaarakennuksia ja pyramidien jäännöksiä, jotka ovat olleet mayavaltakunnan tärkeimpiä kulttuuripaikkoja.
Alueen vaikuttavin nähtävyys, Palenque, sijaitsee kuitenkin sisämaassa. Indiana Jones -fanit viihtyvät tässä paikassa, jossa tiheän viidakon kätköistä paljastuu useita hienoja palatseja ja temppeleitä.
Kun on sivistänyt itseään rautaisannoksella ainutlaatuista historiaa, tuntuu hiekka varpaiden välissä ja merivesi entistä paremmalta.
3 kiinnostavaa kohdetta Ruta Mayan varrella
Korkeat pyramidit
1. El Castillon porraspyramidin huipulta on lumoavat näkymät Chichén Itzán hyvin säilyneeseen mayakaupunkiin, joka sijaitsee keskellä metsää. Areenalla pelattiin aikoinaan pallopeliä, jonka voittaja tarinoiden mukaan palkittiin kuolemalla.
Miten pääsee: Bussimatka Cancúnista kestää noin kolme tuntia.
Vesiputous
ja palatsi
2. Palenquen suuri mayakaupunki, jonka palatsi ja temppeli ovat peräisin 600-800-luvuilta, sijaitsee keskellä viidakkoa, jossa voi myös kylpeä vesiputouksen alla. Piirtokirjoitusten temppelissä on kuuluisa reliefi, jonka on tulkittu esittävän avaruuslentäjää. Luultavasti kyseessä on kuitenkin mayajumala.
Miten pääsee: bussimatka Méridasta kestää läpi yön.
Hienot rauniot
3. Tulum ja sen eteläpuoliset rannat houkuttelevat runsaasti kävijöitä. 800 vuotta vanhat mayarauniot sijaitsevat aivan meren rannalla. Uikkarit kannattaa ottaa mukaan, sillä raunioalueen suurin rakennus sijaitsee kalliolla, jolta voi laskeutua suoraan mereen.
Miten pääsee: Bussimatka Playa del Carmenista kestää noin tunnin.
Kiertele autolla
VINKKI: Syrjäisempien raunioiden luo pääsee vain autolla. Vuokra-auton saa käyttöönsä noin 200 eurolla viikossa. Suurimpiin paikkoihin pääsee toki myös bussilla.
AIKAERO: Aika on kahdeksan tuntia jäljessä Suomen aikaa.
VALUUTTA: 1 euro = noin 18 Meksikon pesoa.
MILLOIN: Paras aika matkustaa on syksyllä ja alkuvuodesta.
MAJOITUS: Suurimpien mayamonumenttien lähistöllä on runsaasti hotelleja.
KIELI: Espanja ja mayakieli. Vain harvat puhuvat englantia.
Julkaistu 01.04.2009


































































Keskustele