juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Haluatko laihtua?

Kyllä Ei

video
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
kuvia
juttu
juttu
video
video
video
story
Julkaistu 16.04.2009

Stylisti korostaa persoonaa

Puvustaja päättää, millaisia vaatteita sinä näet ruudussa


TYYLI Stylisti Annette Tammisen luomia asukokonaisuuksia ovat arvioineet sadattuhannet silmäparit. Viime syksynä hän vaatetti kaikki Kuorosodan kilpailijat ja juontajan, nyt hän vastaa Ekotähdet-, Huvila & Huussi- ja Ne Salmiset -sarjojen juontajien tyyleistä.
Tavallisen tallaajan silmissä jotkin stylistien valitsemat asut saattavat näyttää turhankin erikoisilta.
- En voi lähteä miellyttämään viittä miljoonaa ihmistä, mutta negatiivista palautetta tulee silti aika vähän. Seuraan, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Muoti ei niinkään kiinnosta minua, vaan se, mikä on ajassa, Tamminen vastaa.

Stailauksen lähtökohtana on aina stailattavan persoona, mutta tyyliin vaikuttavat paljon myös ohjelman luonne, lavasteet ja valaistus. Yle uudisti uutisstudionsa toissa vuonna. Nyt se panostaa uutisankkureidensa ulkoasuun.
- Ankkureilta tarkistetaan tänä keväänä hiusten, vaatteiden ja meikin väriä, jotta ne varmasti korostavat parhaita puolia. Aloite stailaukseen tuli uutistenlukijoilta itseltään, puvustaja Satu-Marja Nygrén Ylen design-osastolta kertoo.
Ylessä pyritään uusimaan esiintyjien vaatevalikoimaa noin puolen vuoden välein. Stailausapua saa vaatteiden valinnan lisäksi asukokonaisuuksien luomiseen.
- Uutisankkureiden tyyli on erilainen kuin ennen. Kokeilemme naisille neuleita, kun bisnespukeutuminenkin on muuttunut pehmeämmäksi, ja alkuillan lähetyksessä miehet voivat olla paitahihaisillaan, Satu-Marja Nygrén sanoo.
Jokaisella uutisankkurilla on valmiiksi katsottuna myös asu, jota käytetään poikkeuksellisen vakavista aiheista kertoessa.

Vaatteet ja asusteet stylisti saa yleensä lainaksi kaupoista ja pr-toimistoista. Yle puolestaan joutuu usein ostamaan haluamansa tuotteet, sillä tuotemerkkejä ei voi mainita edes lopputeksteissä ja näkyvät logot joudutaan poistamaan ennen ruutuun menoa.
- Ihmiset eivät ole aina mallikokoa, joten vaatteita muokataan muutenkin. Vanhoja vaatteita saatetaan myös uudistaa, Nygrén mainitsee.
Tammisen stailattaville pukineet puolestaan sopivat yleensä sellaisenaan.
Jotta asu varmasti näyttäisi hyvältä, Tamminen on mukana kuvauksissa. Hän ei ole 15 vuoden aikana joutunut tilanteeseen, jossa stailattava olisi kieltäytynyt kokonaan yhteistyöstä.
- Päätän harvoin asusta kokonaan itse, yleensä puettava valitsee antamistani vaihtoehdoista hänen mielestään parhaan, hän kuvaa.

Julkaistu 16.04.2009

Meri Liukkonen

televisio, tyyli

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Whitney Houston on kuollut

12.2.2012

Ei äitiyslomaa! Martina Aitolehti palaa töihin heti synnytyksen jälkeen

3 päivää sitten

GG Caravan syntyi puolivahingossa kampanjan ympärille

5 päivää sitten

Oho! Kovat leffanimet yhteistyöhön Sedu Koskisen kanssa

7 päivää sitten

juttu
juttu
juttu
video
kuvia
video
juttu
video
juttu
kuvia
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Maria Nordin: "Tiedän, mitä on olla se, josta kukaan ei kirjoita"

Tv-sarjassa seurataan Reino ja Maria Nordinin taloprojektia ja toisen lapsen odotusta

12 tuntia sitten

Vittuilijana tunnettu Jouni Hynynen on oikeasti lempeä ihminen, väittää Herra Ylppö

Kotiteollisuuden laulajaa kuumotetaan tänään livenä

14 tuntia sitten

Maria Ylipää Nyt-liitteelle: Olen hyvin karvainen!

Teatterinjohtaja joutui puuttumaan näyttelijän karvaisuuteen

14 tuntia sitten

Elina Viitanen jännitti uuden tv-sarjan nauhoituksia

Elina Viitanen juontaa uudistuneen Teräspallit-ohjelman

15 tuntia sitten

MTV3: Oikeus hylkäsi Jasper Pääkkösen syytteet

Syyte liittyi pokerilehden mainoksiin

15 tuntia sitten

Luetuimmat

Suomalaisten julkkisten asuttamasta linnasta löytyi kuolleita vankeja

Myrsky tuotti vaikeuksia Linnan tähdet -sarjan julkkiksille

17 tuntia sitten

Raskaana oleva Maria Veitola poseeraa Imagessa alasti! – katso kuva

Tuntemattomat ihmiset ovat toivoneet Maria Veitolalle keskenmenoa ja vammaista lasta, kertoo Image-lehti

20 tuntia sitten

30 kiloa laihtunut Eeva Jaakonmaa: Näin syöt terveellisen aamupalan!

"Ennen saatoin syödä aamupalaksi suklaakakkua", hän kertoo

21.2.2012

Näin Robin herkistelee äideille omistamansa biisin – katso livevideo!

Teinisensaation levy julkaistaan tänään

22 tuntia sitten

Viivi Pumpanen neuvoo: Kesäkuntoon television ääressä!

Viivi Pumpanen hyödyntää vastikään saatua pelikonetta treenaamisessa

21 tuntia sitten

Tykätyimmät

Näin Robin herkistelee äideille omistamansa biisin – katso livevideo!

Teinisensaation levy julkaistaan tänään

22 tuntia sitten

Whitney Houston on kuollut

Yhdysvaltalainen laulaja kamppaili pitkään päihdeongelmien kanssa, mutta kuolinsyystä ei ole toistaiseksi tietoa

12.2.2012

Ei äitiyslomaa! Martina Aitolehti palaa töihin heti synnytyksen jälkeen

"Vastasyntynyt lapsi nukkuu suurimman osan ajasta", mallimamma sanoo

3 päivää sitten

GG Caravan syntyi puolivahingossa kampanjan ympärille

Superyhtye ei lähde pitseriaan keikalle

5 päivää sitten

Oho! Kovat leffanimet yhteistyöhön Sedu Koskisen kanssa

Jasper Pääkkönen, Markus Selin, Antti J. Jokinen ja Jukka Hildén perustivat yrityksen

7 päivää sitten

Jutturuletti

Arvo uudet

Michael Monroe: En käyttänyt huumeita 14-vuotiaana

Rokkari kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan, ettei nuorten pidä tehdä vaarallisia huumekokeiluja

22.3.2011

Siviilipoliisi ajoi suomalaislaulajan päälle

Stunt-temppuja tehnyt Jessica Wolff säihkähti läheltä piti -tilannetta

31.10.2011

Kissatappelua rullaluistimilla

Roller derbyn ikäraja on 18 vuotta

4.3.2010

Pink teki pesäeroa ex-mieheensä moottorisahalla

Ex-pariskunta on kuitenkin hyvissä väleissä

25.8.2008

Sienna kehuu Keiraa

Näyttelijättäret samassa elokuvassa

23.3.2009