Sarjakuvien satumainen Belgia
Maailmankuuluja sarjakuvasankareita juhlitaan Wallon maakunnassa
Liki ikoniset sarjakuvasankarit Tintti, Smurffit, Niilo Pielinen, Lucky Luke sekä Piko ja Fantasio ovat kaikki kotoisin Belgiasta. Tarkemmin sanoen ranskankieliseltä Wallon alueelta.
Jos maakunnalla on jotain mistä olla ylpeä, on se juuri sarjakuvalle hedelmällinen maaperä. Tänä vuonna alueella juhlitaankin suunnattoman suosittuja sarjakuvia. Tutustuminen sarjakuvamaahan kannattaa käynnistää kävelyretkellä pääkaupunki Brysselissä.
Monipuolinen Bryssel on ollut inspiraation lähteenä monille sarjakuvataiteilijoille. Kaupungin silhuetin voi tunnistaa André Franquinin Niilo Pielisestä sekä tietenkin maan kuuluisimman sarjakuvataiteilijan Hergén Tinteistä. Esimerkiksi Tintti Neuvostojen maassa -albumissa reportteri saapuu kansainväliselle Brussels-Zuid-asemalle. Yksisarvisen salaisuudessa puolestaan yksisarvista esittävä veistos löytyy Vossenpleinin torilta ja alkuperäinen esikuva Moulinsartin linnan portaille löytyy Belgian sarjakuvakeskuksesta.
Brysselin toreja kierrellessään vuonna 1983 kuollut Hergé löysi myös monia sittemmin tarinoidensa tavaramerkeiksi kohonneita esineitä, kuten vaikkapa etsivien Dupontin ja Dupondin knallit.
Sarjakuvamuseo on sarjakuvakierrokselle luontevin lähtöpaikka. Hulppean rakennuksen, jonka suunnitteli yli sata vuotta sitten kuuluisa arkkitehti Victor Horta, pisti 1960-luvun lopulla merkille Hergén työntekijä, kun hän etsi paikkaa gallerialle.
Alunperin tavarataloksi suunniteltu kaltoin kohdeltu rakennus kunnostettiin kansalliseksi sarjakuvapyhätöksi, ja avattiin yleisölle 1989. Museosta löytyy jopa 8 000 alkuperäispiirrosta, pysyviä ja vaihtuvia näyttelyitä sekä mieletön sarjakuvakauppa. Luonnollisesti yksi pysyvistä näyttelyistä koostuu Hergén töistä, mutta nähtävillä on myös Fraquin (Niilo Pielinen, Piko ja Fantasio), Willy Vandersteenin (Anu ja Antti), Jijén (Suomessa Ruutu ja Non Stop -lehdistä tuttu Jerry Spring), Morrisin (Lucky Luke), Roban (Boule ja Bill), Peyon (Smurffit) ja Edgar P. Jacobsin (Blake & Mortimer) töitä. Jacobs on lahjoittanut museolle jopa aidon työpisteensä. (Zandstraat 20, www.stripmuseum.be).
Marc Sleenin (Nero) ystävien on syytä vierailla museota vastapäätä sijaitsevassa entisessä La Presse Socialiste Cooperativen rakennuksessa. Sleen piirsi siellä vuonna 1947 ensimmäiset Nero-piirroksensa De Nieuwe Gids -lehteen, ja nyt koko hänen arkistonsa on myös matkailijoiden ihasteltavissa.
Sarjakuvamuseo pyysi taiteilijoita ikuistamaan hahmonsa myös 32:een ”sarjakuvamuurin”, ja huomioimaan töissä myös ympäröivän maailman. Brysselin keskustassa sijaitseviin muureihin tutustuminen ei olekaan vain sarjakuvien ystävien hupia vaan myös mitä mainioin tapa tutustua kaupungin historialliseen keskustaan. Itse asiassa maalaukset avaavat uusia näkökulmia jopa ikänsä kaupungissa asuneille.
Seinämaalauksista ehkä paras esittää Riku Oksaa (Suomessa tuttu Zoom-lehdistä), joka auttaa pulassa olevaa neitoa. Michelangelon Luomiskertomusta mukailevan teoksen taustalla on ilotulitteita, ja tarkemmin katsottaessa paljastuu, että se koristaa myös ilotulitekaupan seinää.
Muita sarjakuvakohteita
PÄÄKAUPUNGISSA
- Ostoksille halajavien sarjakuvan ystävien kannattaa Brysselissä ollessaan vierailla Boulevard Anspachlaanilla. Kadulta löytyy lukuisia erikoistuneita sarjakuvapuoteja, jotka myyvät myös erikoispainoksia sekä keräilytavaraa.
Aikaa saa kulumaan vaikka koko päivän, kun piipahtaa esimerkiksi Francois Schuiens’in teoksen mukaan nimetyssä Brüselissa. Grote Marktin poikkikadulla sijaitseva La Boutique Tintin on myös vierailun väärti. Puodin omistaa näet Sininen Lootus -nimisestä Tintti-albumista tutun kiinalaispoika Tchangin oikeana esikuvana olleen miehen tytär. (www.brusselsinternational.be, www.brusselstrip.com)
- Sarjakuvataiteilija Fancois Schuiten ansiosta Victor Hortan suunnittelema Maison Autrique entisöitiin alkuperäisasuunsa. Toukokuusta marraskuun loppuun tiloissa on nuorten sarjakuvaopiskelijoiden näyttely.
Julkaistu 22.04.2009
































































Keskustele