juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 05.05.2009

Seitsemän syytä nähdä Intia

Intialla on tarjota kaikkea James Bondin saaresta kuningaskalastajii

MATKAILU. Kiitos kahdeksan Oscaria voittaneen elokuvan Slummien miljoonäri, on selvää, että Intialla on paljon muutakin tarjottavana kuin legendaarinen Taj Mahal.

Maan suuri koko ja monimuotoisuus tekevät siitä yhden maailman mielenkiintoisimmista paikoista tutustua. On lähes mahdotonta nimetä vain yhtä erityistä paikkaa, jossa kannattaisi vierailla. Halusitpa hengailla kuninkaallisten kanssa tai silittää valkoista tiikeriä, valinta on sinun.

Ruskista itsesi valkoisella hiekalla Goalla

Goan eksoottinen saari tarjoaa 105 kilometriä kookospuiden varjostamaa rantaviivaa, joka valloitti hippien sydämet kultaisella 60-luvulla. Goa on Intian ainoa katolinen alue. Tästä on kiittäminen Portugalin 450 vuotta kestänyttä siirtomaaherruutta. Tästä johtuen myös saaren ruoassa on paljon vaikutteita Välimeren maista.

Täydellisyyttä tavoittelevien kannattaa suunnata kohti Palolem beachia. Upea rantaviiva taipuu kuunsirpin muotoon. Paikallinen majoitus vaihtelee mielenkiintoisista rantahökkeleistä ultratyylikkäisiin hotelleihin, joissa Bollywood-tähdillä on tapana viettää viikonloppua.

Matkusta kuin James Bond Udaïpurissa

Vuonna 1740 Maharadjan kesäasunnoksi rakennuttama Taj Lake Palace Hotel kelluu Lake Picholalla. Kauempaa sitä hotellia voisi helposti erehtyä luulemaan matalikolle juuttuneeksi alukseksi, jonka taivasta kohti kurkottavat vitivalkoiset seinät päättyvät suoraan vesirajaan.

Saaren ikoniasemaa vahvisti entisestään se, että siellä kuvattiin vuonna 1983 James Bond -elokuvaa Octopussy. Marmoriset pinnat tarjoavat vaadittavan viileyden ja koristeellinen sisustus tarjoaa romantiikan lämpöä. Taustalla nouseva Aravallin vuori tekee muutenkin vaikuttavasta auringonlaskusta todellisen nähtävyyden.

Kuningaskalastajat tulessa Keralassa

Kumarakomin lintujen rauhoitusalue on lintubongarin paratiisi. Noin 6 hehtaarin alueella lentelee satoja muuttolintulajeja Himalaijalta ja jopa Siperiasta saakka. Jos pidät silmät auki, saatat bongata paikallisen kuningaskalastajan, jonka tunnistaa kirkkaana loistavasta höyhenpeitteestä. Tarkkaan kuuntelemalla voit kenties kuulla kultaselkäisen tikan nakuttavan.

Paras tapa tutustua rauhoitusalueseen on Vembanad-järven rantoja kiertelevästä veneestä käsin. Voit myös vuokrata oman moottoriveneen, jos haluat tutustua alueeseen omaan tahtiisi. Kerelan alue on oivallinen paikka rentoutumiselle monine kylpylöineen ja hoitoineen. www.kumarakom.com

Juo teetä Darjeelingissä

Kukkuloiden kuningattareksi nimetty Darjeeling on herkullisesti maustettujen teeviljelmien koti. Paikka tarjoaa myös legendaarisen junamatkan ja leuat loksauttavat maisemat. Himalaijan huiput pysyvät jatkuvasti näkyvissä, ja matalla roikkuvat pilvet antavat vihjeen alueen kosteasta ilmatosta, joka on kuuluisien teeviljelmien elinehto.

Hyppää Darjeeling Toy Trainin (virallisesti Himalaijan rautatiet) kyytiin ja nauti klassisen höyryveturin tarjoamasta kyydistä yli 2 000 metrin korkeuteen Ghoomin kaupunkiin ja takaisin. Kirkkaana päivänä voit nähdä vilauksen Mount Everestistä Tiger Hillistä 2 590 metriä merenpinnasta.

Tervehdi tiikeriä Bandipurissa

Haaveiletko kohtaamisesta Bengalin tai valkoisen tiikerin kanssa? Haaveen pääset totetuttamaan Intian eksoottisimmassa villieläin puistossa, joka löytyy Ghat- ja Nilgiri-vuorien välistä. Project Tigerin - 1970-luvun liike, joka perustettiin suojelemaan sukupuuton uhkaamia eläinlajeja - yhteydessä luotu Bandipur on värikäs kokoelma erilaista kasvillisuutta ja eläimiä. Niihin pääset tutustumaan turvallisesti jeeppisafarilla. www.bandipur.net

Hengaa kuninkaallisten kanssa Rajasthanissa

Rikkaat ja köyhät pitävät kaikki itseään Rajpooteina, eli kuninkaiden poikina. Rajasthan on romanttinen alue, jossa on upeita palatseja ja kiihkeätempoisia markkinoita kirkuvanvärisine kankaineen. Noin Saksan kokoinen Rajasthan pursuaa kulttuurista perintöä ja näkymiä ajoista, jolloin Rajput-sotilaat ja Mughal-ruhtinaat hallitsivat.

Alue on liian laaja nähtäväksi kokonaisena, joten on parempi vierailla Kultaisen kolmion kaupungeissa, eli Delhissä, Jaïpurissa ja Agrassa.

Kultainen kolmio

Delhin kaupunki on on täynnä mielenkiintoisia vastakohtia historiallisista raunioista länsimaalaisiin palatseihin. New Delhin etteläpuolella kannattaa vierailla Qtab Minarin raunioilla tai 1400-luvun palatsin jäänteillä Yamuna-joen rannoilla. Suuntaa sitten modernimmalle alueelle Connaught Placen lähistölle, jossa löytyy runsaasti teattereita, kauppoja ja ravintoloita.

Jaïpurin ’vaaleanpunainen kaupunki’ koostuu pölyisistä roosansävyisistä rakennuksista ja vilkkaista markkinoista, joilta löytyy hienoja jalokiviä ja kankaita. Majoitu Jaïpurin mahajadjan omistamassa Rajasthanin palatsissa. Kyseessä on ensimmäinen palatsi, josta on tehty hotelli.

Agrassa löytyy näky, johon ei koskaan kyllästy: Taj Mahal. Marmoripeitteinen mausoleumi on yksi maailman seitsemästä ihmeestä.

Romina McGuinness/Metro World Travel

Julkaistu 05.05.2009

Romina McGuinness (Metro Toronto)

matkailu

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

15 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

15 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

16 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

19 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

19 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

15 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

18 tuntia sitten

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Mikael Jungner tunnustaa pahimman mokansa

Puoluesihteeri haukkuu myös eduskunnan

7.10.2011

Moderni kunnianosoitus

Suomessa piipahtavat starat saavat heti nimikkolätyn

15.4.2010

Naisten puheenvuoro

Ensi-illassa Kohtaamisia

5.3.2010

Sinkkuelämä-tähti jättää julkisuuden - vain hetkeksi

Sarah Jessica Parker kyllästyi perässä roikkuviin paparazzeihin

7.9.2011

Anssi Kela haastoi Tommy Lindgrenin viiksibattleen!

"Minulla ei ole mikään maailman tuuhein karvankasvu", Movember-kampanjaan osallistuva Tommy Lindgren kertoo

5.11.2011