Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 25.05.2009

Jennifer Aniston miettii Frendien tulevaisuutta

Moni ei usko televisiosarjan elokuvaversioon

TELEVISIO. Jennifer Aniston, 40, eläytyy erilaiseen rooliin uudessa Management-elokuvassa. Hän ei ole Frendien kiva Rachel eikä Marley & Me -filmin herttainen koiranomistaja. Tällä kertaa hän on tiukkapipoinen taidekauppias, joka leikkii Steve Zahnin, 41, esittämän reppanan kundin tunteilla. Jen on myös elokuvan tuottaja. Nainen paljastaa, että hänet saattaa löytää tulevaisuudessa myös ohjaajan pallilta.

Olitko huolissasi, kun jouduit näyttelemään naista, joka ei ole mikään symppis?

- En voi tehdä työtäni kunnolla, jos minun pitää aina miellyttää kaikkia. Sue oli erilainen ja halusin sen takia tehdä osan. Kummallakin päähenkilöllä on ongelmia ja he eivät ole täydellisiä, mutta kaikesta huolimatta he löytävät toisensa.

Steve ei ole perinteisellä tavalla komea vastanäyttelijä, joihin olet tottunut, vai mitä?

- Uskon, että meidän suhde valkokankaalla tuntuu todelliselta ja se on pääasia. Steve pystyy hurmaamaan kenet tahansa. Meidän välinen lavakemia on vertaansa vailla.

Uskotko, että Frendeistä tehdään joskus filmatisointi, niin kuin Sinkkuelämää-sarjasta?

- Studiopomot miettivät kyllä asiaa. Moni ei usko, että Frendit toimisivat elokuvana. Jos joku kehittää uskomattoman nasevan käsikirjoituksen, niin silloin se saattaisi onnistuakin. Ehkä teemme joskus erikoisjakson telkkariin, jossa kurkistetaan kaveriporukan tulevaisuuteen.

Teksti: Susanna Vilen

Kirpi.fi

Kirpi Uimonen Ballesteros

Kuvat: Getty Images

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman