HAASTATTELU Saitte tänä vuonna Brit Awardsin ”Outstanding Contribution to Music”-palkinnon. Mitä se merkitsee teille?
Neil Tennant: Olimme aluksi melko yllättyneitä, koska yleensä tunnustuksen ovat saaneet rockmuusikot. Luonnollisesti olemme iloisia ja ylpeitä, että musiikkiteollisuus päätti antaa sen kokoonpanolle, joka on tinkimättömästi pop.
Olette olleet musiikkibisneksessä jo kauan...
Chris Lowe: Niin, vietämme tänä vuonna 25-vuotisjuhlaamme.
Kuinka olette säilyttäneet suosionne näin monien vuosien ajan?
Neil: En tiedä, olemmeko. Uskon, että olemme säilyttäneet sen mitä meillä on, koska kirjoitamme ja levytämme hyviä biisejä. Olemme energisiä ja meillä on hauskaa, kun teemme musiikkia.
Mitkä ovat olleet uranne kohokohtia?
Neil: Ensimmäinen kerta, kun soitimme Roskilden festareilla vuonna 1997. En ollut koskaan ollut festareilla, ja sitten yhtäkkiä olimme isolla lavalla soittamassa.
Chris: Se oli mahtavaa. Siellä oli ihmisiä silmänkantamattomiin. Toinen kohokohta oli ensimmäinen kerta, kun olimme listaykkönen Amerikassa. Oli ihmeellistä nähdä oma levynsä listalla.
Väsyttekö koskaan toisiinne?
Neil: Tottakai, kun ollaan kiertueella ja toisten kanssa 24 tuntia vuorokaudessa. Mutta yritämme pysyä poissa toistemme tieltä niin paljon kuin mahdollista (nauraa).
Aiotteko tehdä musiikkia niin kauan, että saatte juhlistaa puolta vuosisataa bisneksessä?
Chris: Seuraavasta levystä ei ole suunnitelmia, mutta en usko, että olemme lopettamassa lähiaikoina. Aika näyttää.
Uusin albuminne on nimeltään ”Yes”. Mille te oikein sanotte kyllä?
Neil: Nimi on vastaus kysymykseen. Voi siis kysyä, mikä tuo kysymys on.
Millaista musiikkia itse kuuntelette?
Neil: Pidän klassisesta musiikista ja kuuntelen paljon Benjamin Britteniä. Pidän myös uudesta popista, kuten The Killersistä.
Chris: ITunesin myötä olen ladannut paljon musiikkia, jota en muutoin tulisi kuunnelleeksi, esimerkiksi Johnny Mathisia.
Pet Shop Boys esiintyi Helsingin jäähallissa 2. heinäkuuta.


















































Keskustele