Vantaalaiset ovat haastaneet Big Brother -ohjelman viettämään alkoholitonta viikkoa. He peräävät ohjelman tuotantotiimiltä ja asukkailta vastuullisuutta.
Haasteen takaa paljastuu Vantaa Välittää -hanke, jonka tehtävänä on suojella alaikäisiä päihteiltä.
- Suurin osa BB:n katsojista on alle 18-vuotiaita, ja mielestämme heidän pitää nähdä erilaista päihdekäyttäytymistä kuin mitä talossa on tähän mennessä ollut, valottaa projektikoordinaattori Tiina Hörkkö.
- Tämä kausi on lähtenyt rajusti liikkeelle, esimerkiksi peitonheiluttelut ovat tulleet kuvioihin jo aikaisessa vaiheessa, Hörkkö paheksuu.
Hörkkö on valmis yhteistyöhön Big Brother -tuotantotiimin kanssa päihteettömän viikon ideoinnissa ja toteuttamisessa. Päihteettömyys sisältäisi myös tupakoimattomuuden.
Toteutuessaan se sijoittuisi viikolle 45, jolloin vietetään valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa.
Vantaa Välittää -hankkeen työryhmä on ollut kasassa jo pari vuotta, ja he ovat yhteistyössä muun muassa poliisin, nuorison sivistystoimen ja Etelä-Suomen lääninhallituksen kanssa aktiivisesti rakentaneet kaupungin nuorille päihteettömämpää todellisuutta.
- Big Brotherin avulla haluamme osoittaa että selvinpäinkin voi pitää hauskaa, Hörkkö heittää pallon ohjelman tekijöille.
Teksti: Jenni Suomalainen


















































Keskustele