juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 10.09.2009

Dissausmusiikkia miehistä

Kristiina Brask lensi ulos lukion kursseilta keikkailun vuoksi


MUSIIKKI. Syyslukukausi on alkanut kuopiolaisessa lukiossa, mutta Kristiina Brask ei ole opiskelutovereidensa tapaan koulussa. Hän on Helsingissä uuden Kuivilla susta -albuminsa vuoksi.

- Idolsin päätyttyä olen tasapainoillut musiikin ja koulun välillä. Kertaakaan ei ole käynyt mielessä lukion lopettaminen, sillä varasuunnitelmia täytyy olla elämässä. Mutta osittain opiskelun takia en ole pystynyt keskittymään musiikkiin niin täysipäiväisesti kuin olisin halunnut, Brask tunnustaa.

Vuosi sitten Braskin elämässä tapahtui kuitenkin muutos, sillä hän keskeytti opintonsa Kuopion musiikkilukiossa.
- Olisin halunnut käydä koulun musiikkilukiossa loppuun, mutta siirryin aikuislukioon. Opettajat olivat tiukkoja poissaolojen suhteen. Kolmesta poissaolosta lensi ulos kurssilta, vaikka olisin ollut musiikintunnilta poissa keikkailun takia.

- Opettajien kanssa käytiin neuvotteluja pitkin matkaa. Oli kuitenkin turhauttavaa aloittaa eräskin kurssi kolmesti, vaikka osasin asiat. Koulun ohella minulla on kuitenkin vastuu, sillä elätän viisimiehisen yhtyeen. Ilman lukion vaihtamista en valmistuisi varmaan vielä tänäkään vuonna, laulaja sanoo.

19-vuotias Brask oli musiikkikilpailuun osallistuessaan kuudellatoista ikävuodellaan kaikkien aikojen nuorin Idols-finalisti. Viimeistään nyt kisasta jäänyt ujon tytön leima rapistuu.

- En ole kuvaillut koskaan itseäni ujoksi, vaikka minusta on yleensä sellainen kuva. Olen luonteeltani hyvin kilpailuhenkinen, sillä olen kokeillut kaikki mahdolliset lajit vanhempieni kannustamana. Muut isät lukivat lapsilleen iltasatuja, mutta meidän iskä laittoi mulle ja siskolle nyrkkeilyhanskat käteen, Kristiina muistelee.
Platinanvaaleista hiuksista lähtien persoona on kokenut muutoksen.

- Vaaleaan väriin päädyttiin kisan aikana. Hiukset menivät blondauksesta huonoon kuntoon, ja niitä piti olla koko ajan värjäyttämässä, sillä juurikasvu oli ruma. Blondaaminen jäi tältä tytöltä yhteen kertaan, Idols-tähti kertoo muutoksestaan.

Jälkeenpäin Brask myöntää, ettei olisi ollut valmis edes voittamaan Idolsia.
- Kolmanneksi jääminen oli paras mahdollinen tilanne. Voitto olisi muuttanut varmasti elämääni, mutta ei parempaan suuntaan. Sitä paitsi osallistuessani kisaan en ollut edes laulanut bändin kanssa. Idols oli mulle ainoa mahdollisuus päästä tekemään musiikkia, sillä olin lauleskellut kotona vain hiuslakkapulloon peilin edessä.

Uuden tulemisen myötä Brask on päässyt sanoittamaan kappaleita yhdessä ammattilaisten kanssa.
- Olen pyrkinyt sanomaan tunteeni jätkille sanoitusten kautta. Naiset eivät satuta yhtä pahasti kuin miehet, hän pohjustaa.
- Ja pitäähän jokaisella levyllä olla kappaleita, jossa dissataan miehiä!

Kristiina Braskin albumi Kuivilla susta ilmestyi keskiviikkona 9. syyskuuta.

Julkaistu 10.09.2009

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Anni Koponen

ihmiset, musiikki

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

14 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

14 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

15 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

18 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

18 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

14 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

17 tuntia sitten

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Jennifer Aniston on jäänyt kiinni hierontaan

Hoitoja on saatava jopa kahdesti päivässä

11.1.2009

Sarah Michelle Gellarista tulee äiti

Lastenhuone sisustettu tyttöä varten

20.5.2009

Vuh, mitkä releet!

Lemmikkimaailman uusin villitys on koirien hatut

22.5.2009

Sara Säkkinen: Tanssikisasta on tullut osa arkea!

Sara Säkkinen kannusti avopuolisoaan yhdessä siskonsa kanssa

23.10.2011

Elonkerjuu etsii seuraajaa Lauri Tähkälle

Yhtye tekee paluun

8.12.2011