ILMIÖ Aurinko siivilöityy Kaarlenkatu 15:n valurautaportin läpi suoraan mustiin pukeutuneen miehen kasvoille. Köysikieppi olkapäällä ja muu varustus paljastavat, että seinämaalauksen mies on nokikolari. Matkalla Arlan saunaan kenties?
- Naama on kyllä aika puhdas, mutta kun en millään raatsi sitä noeta, Marjo Leinonen virnistää.
Vastaus kuvastaa hyvin hänen rentoa asennettaan maalaamiseen. Kaarlenkadun porttikäytävässä on ideoita ja aiheita lähimaastosta, omalta kadulta ja Hesarilta, mutta tämä kaikki viitteellisessä muodossa, sujuvan pensselin käyttäjän tyylittelemänä.
Sen verran iso urakka porttikonki on ollut, että myös Balls-yhtyeen laulajana tunnettu Leinonen on huhkinut siellä toukokuusta lähtien. Hän on rutinoitunut tekijä, vaikka kaikki alkoi 15 vuotta sitten liki sattumalta, kun Marjon maalausharrastuksesta kuullut tuttu kapakan omistaja vaati seinämaalauksia.
- Ihmiset ovat ihme kyllä tyytyväisiä. Jos on pikkuisen siipi maassa ja tuntuu, ettei ihan liitele uransa huipulla, niin tuossa porttikongissa saa sutimaalarina myönteistä palautetta. Ilmeisesti suti ei herätä sellaista allergiaa, kuin jos mä tekisin jollain muulla tekniikalla.
Ensin taloyhtiön tilaus vähän arvelutti, koska ne ovat usein varsin kitsaita maksajia.
- Mietin, että joudunko kaivelemaan kuvetta sen jälkeen, kun olen palellut Kaarlenkadulla kaikki sunnuntait. Mutta yht´äkkiä mulle löytyikin budjettia ja mun maalit maksettiin riemumielin.
Taloyhtiön näkökulmasta seinämaalaus oli oiva tapa piristää porttikongin ilmettä ja juhlistaa talon 80-vuotispäiviä.
- Me tuumittiin hallituksessa, että seinämaalaus kuulostaa hyvältä, kun ei se porttikonki todellakaan ollut mikään mieltäylentävä näky. Nähtiin valokuvia Marjon töistä ja kun hintakin oli kohtuullinen, asia oli selvä. Asukkaitten palaute on ollut pelkästään myönteistä, kiittää puolestaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Soininen.
Koska lopputulos on ollut näin ansiokas, taloyhtiö miettii jo porttikongin toisen seinänkin maalauttamista.
Kaikkein hauskinta maalarin mielestä ovat ihmisten välittömät kommentit. Eräskin mies on käynyt kertomassa Helsinginkadun vanhoista kaupoista ja naapurustossa sijainneesta ajureitten talosta. Sen vuoksi seinämaalauksessa komeilee taksien musta T-Ford.
Vinkkien lisäksi ohikulkijat ovat innostuneet kiittelemään. Eräskin vanhempi rouva kertoi ajavansa hissillä ihan erikseen katsomaan kuvaa.
- Pikkuisen päihtyneet poikamiehet, jotka antaa sellaisia vääräleukakommentteja, on tulleet kertomaan, miten ne ovat tutustuneet näihin hahmoihin ja miten niistä on tullut niitten frendejä. Jollakin tapaa työ on koskettanut, vaikka se onkin koristemaalausta eikä nykytaidetta.
Helsinkiläisen kaupunkikuvan varovaisuus häiritsee Leinosta.
- Täällä puuteroidaan taloja tai yritetään laittaa jotain identiteettiä meidän kansalliseen omaisuuteemme vasta sitten, kun on jokin kulttuuritapahtuma. Silloin alvariaallot kiillotellaan äkkiä!
Hänen mielestään kuvia voisi olla kaikenlaisissa yllättävissä paikoissa, esimerkiksi Kulosaaren sillan betonipalkeissa.
- Sillan alla on pyörätie, jota pitkin ihmisiä tulee fillarilla töihin ja menee illalla veke. Ne näkevät vain paskasen sillanalustan. Mutta kun on poliittisesti päätetty, että pidetään kaupunkia ankeana.
Leinosen kokemuksen perusteella sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole tajunneet katsovansa kuvia, alkavat oitis miettiä tarinoita seinämaalauksen hahmoista.
- Kaupunki on arka, kasvoton instanssi. Nähtävästi rohkean sutimaalarin kannattaa mennä puhumaan suoraan isännöitsijälle ja kysyä, tarvitaanko talossa kuvia. Kaupunki on täynnä makeita mestoja, porttikonkeja, pyöräkatoksia, alikulkutunneleita. Jos seinämaalauksista tulee kansalaisille iloa, eihän kaupunkikaan voi enää väistää tällaista hoitomuotoa.
Taloyhtiöt mielivät mainoksia
Helsingin kaupunkikuvalliseen ilmeeseen ei ole juuri tullut uusia virikkeitä graffitin vastaisen taistelun hyydytettyä myös seinämaalausten tekemisen. Mutta suurten kuvien määrä on silti kasvussa, osittain sen vuoksi, että julkisivuremonttien suojakankaisiin on ilmestynyt yhä enemmän jättimainoksia.
Kiinteistönomistajille ja taloyhtiöille mainostulot ovat tervetulleita. Markkinointiyritysten julkisten nettihinnastojen perusteella parin viikon kampanja voi ilmoittajalle maksaa talon sijainnista ja mainoksen koosta riippuen parikymmentä tuhatta euroa.
Listahinnat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, koska jokaisesta kampanjasta neuvotellaan erikseen. Talon omistajan saama hyöty vaihtelee.
- Sopimukset ovat ihan talokohtaisia. Ei ole mitään kaavaa, jonka mukaan voisi sanoa, mikä on heidän osuutensa, sanoo markkinointiyhtiö Clear Channelin kehityspäällikkö Santeri Salminen.
Nelisen vuotta seinämainoksia markkinoinut Clear Channel on nyt siinä vaiheessa, että kiinteistönomistajat ottavat yhteyttä jo ennen julkisivuremontin alkua. Negatiivista palautetta tai kritiikkiä ei Salmisen korviin ole kantautunut. Sen sijaan Helsingin rakennusvalvontaan on valitettu varsinkin viime keväänä Ruskeasuolla alkaneista mainoskampanjoista.
- Olemme merkittävä toimija tällä sektorilla ja olemme todenneet, että me käytämme vain laillisia paikkoja ja hoidamme luvat kuntoon, sanoo Salminen.


















































Keskustele