juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu

Mitä mieltä

Käytkö viikonloppuna leffassa?

Kyllä Ei

juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
video
video
juttu
juttu
story
Julkaistu 07.01.2010

Musikaalitähti viihtyy viihdyttäjänä

Jos rakastat -elokuvan tähti Chike Ohanwe itki katsoessaan Green Milea.

ELOKUVA. Nuoresta iästään huolimatta Chike Ohanwe, 20, on ehtinyt harrastaa teatteria jo melkein vuosikymmenen.

- Olin pirteä lapsi enkä ole koskaan pelännyt näyttelemistä. Asiaa auttaa, että pidän huomiosta. Koulussakin olin aina se hauska huuliveikko.
Ohanwe pelkäsi etukäteen, että omien kasvojen näkeminen valkokankaalla tuntuisi epämiellyttävältä.

- Ei se kuitenkaan lopulta siltä tunnu. Jos ei tee kauhean isoja mokia, niin kyllä siitä nauttiikin, hän toteaa.

Jos rakastat -elokuvassa Ohanwen Toni ihastuu muistinsa menettäneeseen ministerintyttäreen Adaan, jota näyttelee Elli Vallinoja. Nuorten suhteen kehittymisen kannalta keskeisen kohtauksen tekeminen on Ohanwen muistikuvissa yksi filmausten huippuhetkistä.
Pitkän, jo 12-14 tuntia kestäneen kuvauspäivän päätteeksi kuvattu kohtaus karaokebaarin edustalla tuntui sujuvan yllättäen kuin unelma.

- Oli kuin aika olisi pysähtynyt, samaan ihastuneen tutustumisen fiilikseen pääsi aina uudestaan. Toinen huippuhetki oli, kun vankilakohtauksen kuvauksissa kuului hirveä karjaisu. Luulin, että joku oli vetänyt ohjaaja Neil Hardwickia turpaan, mutta hän olikin vain niin innoissaan kohtauksesta, että päästi leijonankarjaisun.

Ohanwea tullaan näkemään jatkossa myös ruudun puolella, sillä hän on mukana ohjaaja Dome Karukosken tulevassa televisiosarjassa, jota kuvattiin viime talvena.

- Olen hyvin pienessä venepakolaisen roolissa. Siinä mielessä se oli oikein tärkeä rooli, että pääsin neljäksi päiväksi Las Palmasiin. Se oli ihanaa. Ymppäsin itseni täyteen aurinkoa ja hymyilin koko lopputalven.
Ohanwe aikoo jatkaa näyttelijänuralle suuntautumista jatkossakin. Lisäksi hän on pistänyt yhdessä ystäviensä kanssa pystyyn tapahtumia tuottavan ja indie-levy-yhtiönäkin toimivan firman.
Omaa kaikkien aikojen lempielokuvaansa Ohanwe miettii hetken.

- Green Milen (Vihreä maili) nähtyäni totesin, että tämä oli järkyttävän hyvä kokemus, mutta ikinä en katso uudestaan. Kyyneleet valuivat liikaa. Joskus junnuna Disneyn The Mighty Ducks (Mestarit) taas oli älyttömän siisti.

Jos rakastat elokuvan ensi-ilta oli ke 6.1.

Julkaistu 07.01.2010

Elina Kuitto

Kuvat: Marja Väänänen

elokuvat, ihmiset

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Thaimaassa rentoutunut Samu Haber: Näkisittepä mahani!

21.1.2012

Suunnitteleeko Ultra Bra comebackia?

23.1.2012

Amerikkalainen julkkisbloggaaja Perez Hilton hehkuttaa: Suomi saattaa saada homopresidentin!

23.1.2012

juttu
juttu
video
video
juttu
kuvia
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu
kuvia
juttu
juttu

Uusimmat

Pamela sai itkukohtauksen elokuvansa ensi-illassa

Näyttelijä liikuttui "tätinsä" Lena Meriläisen roolisuorituksesta

27 minuuttia sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

3.2.2012

Mica Ikonen: Nakkikioskilla uhottu unelmani toteutuu!

"Nyt se valmistuu vaikka henki menisi"

3.2.2012

Putouksen Hieno Åhlgreenin Harley Parkinson bongattiin tohtorin autotallista

Elina Hiltusen virkkuukoukusta syntyy muun muassa Angry Birds -hahmoja

3.2.2012

Amanda Pilke alastomana valkokankaalla

Lue Vuosaari-elokuvan arvio

3.2.2012

Luetuimmat

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

3.2.2012

Amanda Pilke alastomana valkokankaalla

Lue Vuosaari-elokuvan arvio

3.2.2012

Ruotsalaistähti pelkäsi Samuli Edelmannia

Mission Impossiblen skandinaavinäyttelijät terapioivat toisiaan Hollywoodissa

3.2.2012

Pamela Tola avautuu Härmä-elokuvan seksikohtauksesta

"Alastonkohtausten kuvaaminen ei kuulosta koskaan ajatuksena ihanalle", näyttelijä sanoo

2.2.2012

David Beckham ilmestyi näyteikkunoihin pullottavissa boksereissaan

Jalkapallotähden bokserit saa vajaalla 15 eurolla

2.2.2012

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

4 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

4 päivää sitten

Thaimaassa rentoutunut Samu Haber: Näkisittepä mahani!

Sunrise Avenuen laulaja palasi Suomeen Emma-gaalaa varten

21.1.2012

Suunnitteleeko Ultra Bra comebackia?

Facebook-huhun mukaan yhtye kokoaa rivit ottaakseen kantaa presidentinvaaleihin

23.1.2012

Amerikkalainen julkkisbloggaaja Perez Hilton hehkuttaa: Suomi saattaa saada homopresidentin!

Perez Hiltonin mielestä Yhdysvalloissa pitäisi ottaa mallia Suomesta

23.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Anssi Kela työstää kirjaa: Tempauksiin osallistuminen on saanut aikataulut sekaisin

Ensi keväänä ilmestyvä romaani valoittaa kiertue-elämää

12.12.2011

Punkkarin paluu

Otto Grundström palaa lavoille.

16.4.2009

Pariisin Kevät palkittiin kultalevyllä

Pariisin Kevät päättää kesän kiertueensa Mikkelin Jurassicrockiin tulevana viikonloppuna

10.8.2011

Paulan vappumenot TOP 10

Tangoa, kasvomaalausta ja syöpäluentoja

29.4.2010

Tässä on uusi Mister Finland – BB-Eetu ei sijoittunut

Turkulainen Ossi Oksa voitti vuoden 2011 Mister Finland -tittelin

21.5.2011