juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 14.01.2010

Äiti ja isä iholla

Uusimpia tatuointitrendijä ovat oikeat muotokuvat

TYYLI. Tribaalien, ruusujen ja pääskysten rinnalla on alettu tehdä viime vuosina yhä enemmän realistisia, valokuvamaisia tatuointeja. Tällaisia ovat esimerkiksi muotokuvat, joissa ikuistetuksi tulevat niin rakkaat kuin fanituksen kohteet.

Baarimikkona työskentelevä Verna Melkas, 23, tatuoi vuosi sitten käsivarteensa kuvan Marilyn Monroesta.
- Olen pitänyt Marilynistä pikkutytöstä asti ja olen nähnyt kaikki hänen elokuvansa moneen kertaan. Hänen koko elämänsä oli teatteria, Melkas sanoo.
Alun perin Melkas aikoi ottaa kuvan siluettina, mutta oikean kuvan löydyttyä hän päättikin tatuoida Marilynin valokuvantarkkana.

- Saan joka käänteessä kuulla kommentteja kuvasta. Jopa työpaikallani saan asiakkailta jatkuvasti kehuja. Yksi sanoi lentävänsä Suomeen vain ottamaan tatuoinnin, Amsterdamissa asuva Melkas kertoo.

Muotokuvat eivät ole uusi juttu, sillä ne olivat suosittuja Yhdysvalloissa jo 90-luvulla. Suomessa ala tulee kuitenkin jälkijunassa.

- Asiakkaat ovat alkaneet suunnitella muotokuvatatuointien ottamista. Esimerkiksi tatuointiaiheiset tosi-televisiosarjat ovat lisänneet kiinnostusta, kertoo tatuointiartisti Kimmo Rosti Vida Loca Tattoosta Helsingistä.
Muotokuvina tatuoidaan läheisten ihmisten kasvoja, lemmikkieläinten kuvia sekä henkilöitä, joita ihmiset ihailevat.

- Vanhan legendan tai suosikin kohdalla ei ole niin väliä, tuntevatko muut henkilön. Myös esimerkiksi kirjailijoiden ja runoilijoiden kuvia tatuoidaan, Rosti kertoo.
Tällaista esimerkkiä on näyttänyt Ville Valo, jolla on käsivarressa kuva kirjailija Timo K. Mukasta.

Kirjailijan muotokuvaan päätyi myös vantaalainen Mika Väistö, 35. Kriteereinä muotokuvalle oli, että kuvan pitäisi olla kuolleesta henkilöstä, jota Väistö arvostaa suuresti. Ensimmäisten joukossa mielessä oli kirjailija Pentti Saarikoski.

- Saarikoski on minulle tärkeä henkilö sekä kirjailijana että persoonana. Marraskuussa valmistunut tatuointi on kunnianosoitus ja muistokuva.
Väistö on tyytyväinen kuvaan, ja ne jotka ovat nähneet tatuoinnin, ovat kiitelleet sitä onnistuneeksi.

- Kaikki eivät tosin tunnista Saarikoskea. Monet ovat veikanneet Väinämöistä tai viikinkiä, Väistö hymähtää.
Miehen seuraava tatuointi on mietinnän alla. Kyseessä ei tule olemaan muotokuva, mutta Väistö pitää jopa todennäköisenä, että ottaa vielä joskus toisen muotokuvan. Muutamia vaihtoehtoja on jo mielessä.

Internetistä löytyy lukuisia esimerkkejä epäonnistuneista muotokuvista, joissa esikuvana ollutta henkilöä on lähes mahdoton tunnistaa. Kaikki tatuoijat eivät edes ala tehdä muotokuvia, sillä ne ovat realistisuudessaan haastavia. Toisaalta asiakkaidenkin odotukset ovat erityisen korkealla, kun kuva esittää oikeata henkilöä.
Helsinkiläinen Sasu Tervo, 35, vannoi 90-luvulla mitään esittämättömien tribaalien nimeen. Maku on kuitenkin muuttunut, ja viime marraskuussa hän tatuoi olkapäähänsä kuvan vanhemmistaan.

- Otin kuvan rakkaudesta vanhempiani kohtaan. Halusin heistä muiston, Tervo kertoo.
Mies oli miettinyt muotokuvan ottamista jo pitkään. Hän sai idean kuvasta sen jälkeen, kun hänen isänsä kuoli kymmenen vuotta sitten. Myös Tervon sisko on ikuistanut rakkaitaan tatuoimalla lastensa nimet.
Äiti ja sisko näkivät muotokuvan vihdoin jouluna.

- Sisko sanoi haluavansa samanlaisen. Äiti puolestaan oli otettu ja kehui kuvaa. Hän sanoi olevansa kuvassa aivan samannäköinen kuin aikoinaan.

Tribaalit pannassa

Metro Live kysyi kuudelta tatuoijalta tämän hetken tatuointitrendeistä pääkaupunkiseudulla. Vallitseviksi trendeiksi mainittiin muotokuvien ohella isot ja näyttävät kuvat, mustavalkoiset kuvat, koristeelliset ornamentit, koukerot ja kukat sekä japanilaisaiheet kuten lohikäärmeet ja karpit.
Yhden vastaajan mielestä trendi ei ole niinkään tietynlainen tatuointi, vaan löytää oman tyylinen tatuointiartisti.
Neljä kuudesta tatuoijasta oli sitä mieltä, että tribaalit ovat out. Syynä tähän on ennen kaikkea lisääntyneet vaihtoehdot.
Yhtä moni oli sitä mieltä, että Helsingissä suositaan samanlaisia tatuointeja kuin muilla paikkakunnilla. Kun ideoita haetaan yhä enemmän netistä, maantieteellisellä sijainnilla ei ole merkitystä.
Suurimman osan mielestä sukupuolierot ovat tasoittuneet niin, että myös naiset ottavat yhä useammin suuria kuvia. Näin on varsinkin, jos iho on jo korkattu pienellä kuvalla.

Julkaistu 14.01.2010

Miia Turunen

Kuvat: Anni Koponen, Marja Väänänen, Verna Melkas

ihmiset, tyyli

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

tunti sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

tunti sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

3 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

5 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

5 tuntia sitten

Luetuimmat

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Oho! Miss Helsinki -finalisti on kuin Pamela Anderson

Melissa Roosia on verrattu povipommiin

2 päivää sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

5 tuntia sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

8 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Jutturuletti

Arvo uudet

Häiritsevätkö kuorsaavat tupakaverit, Mikke?

Ilmaveivimies Mikael Granlund viettää kesän armeijassa

16.6.2011

Ajellaan ja ostellaan

Ensi-illassa Himoshoppaajan salaiset unelmat

5.3.2009

Tea Khalifa: Minulla on yleensä aina vauvakuume!

Juontaja haki Teatterikorkeakouluun

18.10.2011

Onnela kiven sisässä

Ensi-illassa Bronson

20.8.2009

Banaanikelmun kaksi puolta

Anne Viljamaan kolumni

24.3.2011