Nimi: Invictus - voittamaton

Genre: Draama

ARVIO. Elokuva kollektiivisesta innoituksesta ja yleistä ihanteista on juuri sitä, mitä olemme Clint Eastwoodilta tottuneet näkemään. Tyypillistä on myös se, että hän vie viestin perille, suurella sydämellä, taitavasti pateettisen nyyhkytarinan karikoita väistellen.

Monella näyttelijällä olisi voinut mennä pala kurkkuun astuessaan Etelä-Afrikan legendaarisen presidentin Nelson Mandelan, hm, lenkkareihin. Eipä ihme, että Eastwoodin luottomies Morgan Freemankin on toitotellut nöyryyttään roolia kohtaan.

Mandelaksi muuttumiseen riittää, että on sympaattinen, puhuu murteella ja kävelee vähän kumarassa. Oscar-ehdokkuuden veroisesti.

Vielä vähemmällä pääsee Matt Damon. Hän on rugbyjoukkueen kapteeni, jonka tarvitsee vain nöyrästi kuunnella presidentin isällisiä neuvoja joukkuehengen luomisesta. Mutta yksilösuorituksista ei nyt olekaan kysymys.

Mandela oivalsi, että menestys valkoisten kansalaisten suosimassa rugbyssa voisi yhdistää rikkirevittyä kansaa. Mahdollisuus siihen tuli vuonna 1995, kun Etelä-Afrikka isännöi lajin maailmanmestaruuskisoja. Siinäpä vasta tarina.

Minusta rugby on aina vaikuttanut vähän hölmöltä puuhalta, missä isot miehet makoilevat päällekkäin hautoen palloa allaan. Lajin hienoudet jäävät tämän jälkeenkin vähän hämäriksi, mutta ei peli tässä olekaan tärkeää.

Tärkeää on urheilumenestyksen ihmeitätekevä riemu, joka tarttuu koko kansakuntaan. Jääkiekkoileva Suomi muistaa hyvin sen tunteen, vieläpä samalta vuodelta 1995. Ei haittaa, että eteläafrikkalaisten mielestä jääkiekko on varmasti aika hölmöä puuhaa.