Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 11.02.2010

Rapatessa luistaa

Räppäävällä luistelijalla on pienet reidet

IHMISET Mika Poutala on varmasti ainoa luistelija, joka on raapustanut nimmarinsa Tavastian legendaarisen takahuoneen seinään.

Se hoitui samalla, kun olympialaisiin valmistautuva Poutala piti lehdistötilaisuuden Tavastialla. Epätavallinen paikka lehdistötilaisuudelle selittyy sillä, että Poutala ei ole ainoastaan pikaluistelija vaan myös räppääjä.

- En ainakaan itse löytänyt takahuoneesta muiden luistelijoiden nimmareita. Enpä usko, että siellä on muita luistelijoita käynyt, Poutala naurahtaa.

Poutala räppää nimellä Plastic. Soololevynkin hän julkaisi muutamia vuosia sitten. Viime aikoina luistelu on vienyt suurimman osan Poutalan ajasta, ja musiikin tekeminen on jäänyt vähemmälle. Mutta löytyy biisien tekemisellekin aikaa, sillä Suomessa on huonot harjoitteluolosuhteet, ja siksi Poutala matkustelee paljon ulkomailla harjoittelemassa ja kilpailemassa.

- Matkoilla on paljon sellaista ajan tuhlausta. Reissussa tulee kirjoitettua biisejä, kun on paljon aikaa.

Poutala teki Suomen kisajoukkueelle biisin jo neljä vuotta sitten Torinon olympialaisiin, ja nyt on syntynyt jälleen uusi kisabiisi Vancouveriin lähteville urheilijoille.

- Se kertoo unelmista, sankaruudesta ja muista aiheista, joita yhdistän olympialaisiin. Yleensä biisit kertovat omasta elämästä ja ajatuksista.

26-vuotias Poutala alkoi kavereittensa kanssa räppäämään vuosituhannen vaihteessa ihan kokeilumielessä. Porukka teki biisejä ja keikkaili.

- Koska en osaa laulaa, aloin räpätä. Muita musiikkilajeja ei kannattanut edes kokeilla. Plastic-nimi tuli nettipelistä, jossa se oli minun nickname. Kun aloin tekemään räppiä, otin sen käyttöön.

Pikaluistelijoilla on tunnetusti erittäin lihaksikkaat reidet. Onko Plastic Suomen paksureisisin räppääjä?

- En usko, koska minulla on luistelijaksi aika pienet reidet. Uskon, että isoreisisimpiäkin löytyy. Voicen haastattelussa tapasin kaverin, joka oli joskus aikoinaan pelannut lätkää, ja hänelläkin oli isommat reidet kuin minulla.

Poutala on Vancouverin olympialaisissa Suomen suurimpia mitalitoivoja. Tällä kaudella hän on ponkaissut maailman nopeimpien luistelijoiden joukkoon. 500 metrillä hän kellotti kaikkien aikojen kuudenneksi nopeimman ajan koko maailmassa.

Jumalasta avoimesti puhuvaa Poutalaa leimaa pyhä kolmiyhteys: Hän kilpailee itselleen, Jumalalle ja Suomen kansalle. Kenet petät eniten, jos ei menestystä tule?

- Heh, enpä ole tuollaista ajatellut aikaisemmin. Vaikka yritän tehdä Suomen kansan onnelliseksi ja luistelen Jumalalle, niin kyllä minä kuitenkin itse tätä hommaa teen. Ehkä koen olevani pettynyt, jos ei tule mitalia, mutta en koe pettäväni ketään.

Pauli Jokinen

Kuvat: Tomi Setälä

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

7 päivää sitten

Viidakon tähtönen erosi

2 päivää sitten

Eronnut BB-Ben: "Olen liian sinisilmäinen"

21 tuntia sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Anna Abreu

Nousussa

Katy Perry

Nousussa

Lady Gaga

Laskussa

Jenni Banerjee

Laskussa

Saana Parviainen