juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 03.03.2010

SuomiTV aloittaa uutislähetykset

Katsojat otetaan mukaan uutisten tekemiseen

TELEVISIO SuomiTV aloittaa uutislähetykset maanantaina 15. maaliskuuta. Uutisia tarjoillaan kolmesti päivässä, kello kuudelta, seitsemältä ja kahdeksalta illalla. Tähän asti kanavalla on ollut ainoastaan Kohti uutisia -ohjelma puoli kahdeksalta.

Kilpailijoista SuomiTV aikoo erottautua ottamalla katsojat mukaan uutisten tekemiseen.

- Tuomme katsojien aineiston vahvasti ruutuun. Pyrimme siihen, että uutisissa olisi päivittäin katsojien tuottamaa aineistoa, kanavan uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja Tomi Lindblom sanoo.

Kanavan uutiset noudattavat yhtenäistä linjaa kanavan muun sisällön kanssa.

- Poikkeamme muista kuvankäytössä. Pyrimme välttämään rajuja ja ahdistavia kuvia. Kaikki ohjelmamme, myös uutiset sopivat lapsille.

Nettiuutisten suhteen kanavalla ollaan maltillisia.

- Siihen nähden, että teemme ohjelmaa valtakunnan verkkoon, meillä on hyvin pieni uutistoimitus, vain 10 henkeä. Voimavaroja on vähän ja ne täytyy keskittää pitkälti televisioon.

- Panostamme verkossa niihin vuorokaudenaikoihin kuin meillä on kanavalla ohjelmaa. Hyödynnämme netissä mahdollisimman pitkälti samaa sisältöä kuin lähetyksissä, Lindblom sanoo.

Säätietojen välittämisestä SuomiTV on tehnyt sopimuksen Ilmatieteen laitoksen kanssa. Sopimus tuo takaisin tv-ruutuun muun muassa meteorologit Lea Saukkosen ja Anja Häkkisen.

Julkaistu 03.03.2010

Santtu Parkkonen

televisio, viihde

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

16 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

16 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

17 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

20 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

20 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

16 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

19 tuntia sitten

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

BB-Salar jännittää arkeen paluuta: Pelkään saavani turpaan!

Pudonnut BB-kilpailija aloittaa armeijan tammikuussa

17.10.2011

Paris Hilton shoppaili alusvaatteita alesta

Tuntuuko lama myös 27-vuotiaan Paris Hiltonin kukkarossa?

10.11.2008

Kolme dollarihymyä

Ensi-illassa Mad Money

18.12.2008

Seurapiirit

Kouluammuskeluista ei voi tehd...

26.11.2007

Klaatulla on asiaa

Ensi-illassa Päivä, jona maailma pysähtyi

11.12.2008