juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Onko Adele liian lihava?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
story
Julkaistu 03.03.2010

Radio City palaa kevääksi ja alkukesäksi

Luvassa on rock-musiikkia ilman juontajia.

VIIHDE. Legendaarinen Radio City palaa pääkaupunkiseudun eetteriin keväällä, sillä kanavalle myönnettiin kolmen kuukauden mittainen "kesätoimilupa". Lähetykset alkavat 22. maaliskuuta ja jatkuvat 30. kesäkuuta saakka. Aiemmin lähetysten ilmoitettiin alkavan vasta vappuaaton aattona 30. huhtikuuta.

1980-luvulla ensin kulttimaineeseen ja lopulta pääkaupunkiseutulaisten varauksettomaan suosioon noussut radiokanava tuli tunnetuksi tinkimättömästä rock-painotteisesta musiikkilinjastaan ja persoonallisista juontajistaan.

Ihan samasta ei ole enää tässä uudessa tulemisessa kyse, sillä nyt musiikki soi täysin ilman juontajia ja puhetta. Ainoastaan paikallisuutiset toimitetaan kerran tunnissa arkisin kello 9-18. Luvassa on myös urheilua jääkiekon MM-kisaraporttien ja MM-ralliraporttien muodossa.

Rock raikaa keväällä taajuudella 99,4 Mhz.

Julkaistu 03.03.2010

Metro

Kuvat: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

musiikki, viihde

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

7 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

kuvia
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu

Uusimmat

Karl Lagerfeld oikoo "läskipuheitaan" Adelesta

Muotiguru kertoo ihailevansa laulajaa hyvin paljon

53 minuuttia sitten

"Rikkoisimme helvetin helposti Varaston katsojaluvut!"

Kumman kaa -tähti Heli Sutela haluaisi pääroolin elokuvasta

tunti sitten

Huh, mikä sixpack Anna Abreun uudella rakkaalla on – katso kuva

Lumilautailija Lauri Heiskari tunnetaan myös maailmalla

2 tuntia sitten

Martina Aitolehti raskaana – katso kuva vauvamasusta

Entinen kohukaunotar odottaa syysvauvaa

3 tuntia sitten

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

21 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Martina Aitolehti raskaana – katso kuva vauvamasusta

Entinen kohukaunotar odottaa syysvauvaa

3 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

21 tuntia sitten

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

8.2.2012

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

9 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

7 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Jenni Vartiaisesta taas kaunein poppari

Anna Abreu sijoittui toiseksi äänestyksessä

11.5.2010

Näin Victoria hehkuttaa perheen uutta tulokasta Twitterissä

Victoria Beckham palasi lempipuuhansa ääreen

15.7.2011

Loma James Bondin tyyliin

Koe maailma salaisen agentin silmin – näe 007:n kuvauspaikat

21.5.2008

Dome Karukoski: itsemurha lähellä kahdesti!

Koulukiusattu ohjaaja oli hypätä bussin alle

28.7.2011

Urheilusta hyvää iltaa

Urheilutoimittajista tulikin viihdejuontajia

7.10.2008