juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 04.03.2010

Lyriikkaa tekstareista

Tuomas Skopa nappasi levynsä sanat Metron sisällöstä

MUSIIKKI ”Mikä tämä bussi 75:n kuskinvaihtofarssi nykyään iltapäivisin oikein on?” lauletaan Tuomas Skopan Arki ei nappaa -albumin nimiraidalla.

”Kuuluuko juoppojen kuskaus poliisille - kyllä 58 %” on puolestaan ote kappaleesta Päivän kysymys. Aivan oikein: biisien pohjana on käytetty Metro-lehteä.

Kolme kehuttua albumia julkaissut, omaperäisestä musiikistaan ja hämmentävistä keikoistaan tunnettu Sydän, Sydän -yhtye jäi vuoden alussa tauolle. Bändin solisti Tuomas Skopa pysyttelee kuitenkin musiikkikuvioissa, sillä miehen soolodebyytti Arki ei nappaa ilmestyy maaliskuun lopulla.

- Idea soololevystä oli muhinut jo jonkin aikaa, ja sikäli bändin loman aloitus sattui sopivaan saumaan, Skopa juttelee mellunmäkeläisessä pubissa.

Albumin sävellykset kertyivät hiljalleen ja niiltä osin levy oli hyvällä mallilla jo yli vuosi sitten.

- Sävellystyylini oli sellainen, että nauhoitin heti kaikki ideat mitä päähäni tuli. Tein myös itselleni lupauksen, että käytän kaikki ideat, vaikka ne olisivat kuinka huonoja.

Musiikillisia vaikutteita Skopa sai muun muassa Tarzanin huudosta sekä matematiikasta. Soittimina mies käytti perusinstrumenttien lisäksi esimerkiksi pilleripurkkeja, lusikoita ja tarjottimia.

Sanoituspuoli kuitenkin uupui, kunnes inspiraatio yhtäkkiä iski kuin rullatun ilmaisjakelulehden läpsäisy vasten kasvoja.

- Eräänä päivänä satuin metrossa istuessani lukemaan Metro-lehteä, ja tajusin että täällähän on aivan hulvattoman hyviä tarinoita, erityisesti tekstaripalstalla. Että ehkäpä pitäisikin perustaa koko levyn sanoitukset tähän lehteen.

Skopan ei tarvinnut keräillä Metroja kuukausien ajan sopivia sanoituslähteitä saadakseen. Suurin osa lyriikoista on peräisin yhdestä, nyt jo yli vuoden takaisesta numerosta.

- Jouduin tekemään kyllä joitain täydennyksiä myöhemmin, ja esimerkiksi Päivän kysymyksiä varten jouduin penkomaan lehtiroskiksia useita kertoja uudempien numeroiden toivossa.

Levy myötäilee Metro-lehden rakennetta - on tekstiviesti-, sää-, TV-ohjelmaosio ja niin edelleen.

- Haluaisin viestittää ihmisille positiivista, toiveikasta elämänkatsomusta ja hyvänolon tunnetta. Mutta kun yhdistää lyriikan ja sävellyksen, syntyy väkisinkin eräänlainen kolmas ulottuvuus. Jos musiikissa on jonkinlainen ivallinen sävy, tarttuu se automaattisesti sanoituksiinkin.

- Esimerkiksi Samu Haberin haastattelu -raitaa ei tehty pilkallisessa mielessä, Skopa vakuuttaa.

Julkaistu 04.03.2010

Juho Typpö

Kuvat: Tomi Setälä

ihmiset, menot, viihde

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

10 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

11 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

12 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

14 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

14 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

11 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

14 tuntia sitten

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Róisín Murphy ei tunne itseään yksinäiseksi

Molokon jälkeinen aika on ollut värikkään tähden mielestä opettavaista

6.11.2008

Salkkari-Jasmin näyttelee lottaa

Kiinnitettiin Tony Halmeen korvaajaksi

19.11.2009

Ben Stiller ja Eddie Murphy vihdoin yhdessä!

En yritä olla hauskempi kuin Murphy, Stiller kertoo

23.11.2011

Madonnalla taas uusi toyboy

Popdiiva ei jäänyt ruikuttamaan Jesuksen perään

8.2.2010

Suomifanit lupaavat yllätyksiä

Disturbed-yhtyeen kemiat toimivat viidentoista vuoden jälkeenkin

27.8.2010