juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Onko Adele liian lihava?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
story
Julkaistu 10.03.2010

Helsingissä tapahtumasuma toukokuussa

Kolme tapahtumaa kerää suuryleisöt samalla viikolla

TAPAHTUMAT. Toukokuun viimeisenä lauantaina Helsingin keskusta täyttyy musiikista. YleX järjestää 29. toukokuuta Lasipalatsin aukiolla ilmaiskonsertin, ja lauantaista sunnuntaihin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla juhlitaan Maailma kylässä -festivaalilla.

Eivätkä musiikkitapahtumat lopu siihen, sillä ilmaiskonsertin lisäksi YleX järjestää lauantaina myös kaksi iltaklubia. Lauantaina vietetään myös perinteistä Kumpulan Kyläjuhlaa, ja edeltävänä torstaina 27. toukokuuta oman ilmaiskonserttinsa Kampin Narinkkatorilla järjestää puolestaan radiokanava NRJ.

YleX järjesti viime keväänä ilmaiskonserttinsa ensi kertaa Lasipalatsin aukiolla. Aiemmin konserttipaikkana oli Kaisaniemen puisto.

- Tilana Lasipalatsin aukio toimii erittäin hyvin. Sinne voi tuoda ison lavan jolla voi vetää ihan kunnon keikan, ja yleisöksi mahtuu tuhansia ihmisiä, YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen kertoo.

Hieman tapahtumaa on viime vuodesta kuitenkin hiottu ja aikaistettu.

- Viimeksi konsertti järjestettiin koulujen päätösviikonloppuna, ja lisäksi klubeja oli kahtena päivänä. Nyt järjestämme ilmaiskonsertin ja klubit vain lauantaina, ja jo viikkoa ennen koulujen päättymistä.

Osa syynsä muutoksiin on juuri toukokuun lopulla koittava kulttuuritarjonnan runsaudenpula. Yksipäiväistä tapahtumaa on Saarisen mukaan tapahtumatulvassa helpompi markkinoida. Konsertin esiintyjiä ei ole vielä julkistettu, niin kuin ei muidenkaan viikon ja viikonlopun tapahtumien. Jotain niistä voi Ylen osalta kuitenkin jo paljastaa.

- Todennäköisesti esiintyjät ovat hyvin tunnettuja kotimaisia bändejä ja artisteja, Saarinen lupailee.

Tarkempia esiintyjätietoja on odotettavissa kevään mittaan, kunhan järjestäjät saavat lyötyä ohjelmansa lukkoon.

NRJ:n konsertti järjestetään Narinkkatorilla 27.5. ja YleX:n pop-konsertti Lasipalatsin aukiolla 29. toukokuuta. Maailma kylässä -festivaali pidetään 29.-30.5. ja Kumpulan Kyläjuhlat 29. toukokuuta.

Julkaistu 10.03.2010

Jukka Hiiro

menot, musiikki

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

7 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Huh, mikä sixpack Anna Abreun uudella rakkaalla on – katso kuva

Lumilautailija Lauri Heiskari tunnetaan myös maailmalla

tunti sitten

Seiska: Martina raskaana – katso kuva vauvamasusta

Entinen kohukaunotar odottaa syysvauvaa

2 tuntia sitten

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

20 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

20 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

8.2.2012

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

19 tuntia sitten

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Seiska: Martina raskaana – katso kuva vauvamasusta

Entinen kohukaunotar odottaa syysvauvaa

tunti sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

23 tuntia sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Lady Gaga repäisee - lehden kannessa ilman meikkiä

Katso kuvat!

7.9.2011

Elias Hämäläinen ja Ari Koivunen haluavat Bon Jovin lämppäriksi

Megayhtye hakee itselleen suomalaista lämmittelijäbändiä kesäkuiselle Olympiastadionin-keikalle

1.6.2011

Vaihtoehtomuotia mummoille

TAIDE. Nuoren turkkilaistaitel...

13.12.2007

Yksin kotona tähden sisko kuoli

Macaulay Culkinin sisko tuli auton yliajamaksi

12.12.2008

Suomalaisnäyttelijöiden erobuumi saa jatkoa

Näyttelijäpariskunta Ria Kataja ja Tommi Eronen eroavat, uutisoi Apu-lehti

25.8.2011