Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 10.03.2010

Vain paavi sai nuoren tähden hermostumaan

Kelly Clarkson viihtyy esiintymislavoilla

Kelly Clarkson voitti American Idol -kisan vuonna 2002. Sen jälkeen hän on julkaissut neljä listakärkeen kohonnutta levyä. Metro tapasi Euroopan-kiertueensa lopettaneen tähden keikkojen välissä.

Muistatko ensimmäisen esiintymisesi isommalle yleisölle?
-Esiinnyin lapsena usein kirkon musikaaleissa. Ensimmäinen taisi olla Nooan arkki, jossa olimme kaikki pukeutuneet eläimiksi. Esiinnyin ensimmäisen kerran yksin seitsemännellä luokalla. Silloin tiesin, mitä halusin elämässäni tehdä. Moni tuli kehumaan minua, ja ajattelin, että eiväthän he kaikki voi olla väärässä.

Mistä osasta konserttia pidät eniten - esivalmisteluista, itse keikasta vai jälkitunnelmista?
-Ehdottomasti itse keikasta! Tunnen oloni hyvin kotoisaksi lavalla. Olen tuntenut itseni hermostuneeksi vain kerran lavalla ollessani - kun esiinnyin paaville. Silloin esiintymiselleni oli asetettu liikaa sääntöjä, ja pelkäsin vahingossa loukkaavani jotakuta.

Mitä sinulla on aina mukanasi pukuhuoneessa?
-Teetä, vettä ja valkoviiniä.

Kenen kanssa matkustat mieluiten?
-Isosiskoni on aika hauska, kuin tuulahdus raikasta ilmaa. Hän on aina juhlien ilopilleri olut kädessään. Ei uskoisi, että hän on äiti...

Miten kulutat aikaa kiertuebussissa?
-Tässä vaiheessa tunnustan olevan supernörtti. Pelaan Super Mario Brothersia tai Wiitä. Joskus kirjoitan kyllä laulujakin.

Millaisissa vaatteissa esiinnyt mieluiten?
- Farkuissa ja t-paidassa. Joskus mietin, että minun pitäisi pukeutua tyttömäisemmin, mutta farkut tuntuvat parhailta. Minulla on kolme t-paitaa ja kolmet farkut kiertueella, siinä kaikki.

Mikä on nolointa, mitä olet tehnyt lavalla?
-Kerran esiinnyin kaatosateessa, ja liukastuin lätäkköön lavalla. Ei siinä voinut muuta kuin nauraa, koska mielestäni on paljon nolompaa, jos ei pysty nauramaan itselleen.

Mitä kaipaat kiertueella ollessasi?
-En oikeastaan edes tajua sitä, ennen kuin tulen kotiin, mutta kaipaan pieniä asioita, kuten ostoksilla käymistä lähikaupassa tai nukkumista omassa sängyssä.

Mitä luulet, että tekisit nyt, jos et olisi onnistunut musiikkialalla?
-Olisin todennäköisesti aika sekaisin.

Nina Ettrup (Metro Tanska)

Kuvat: Getty images

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman