juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 11.03.2010

Jeesuksesta sulle kertoa ma tahdon

Onko Jeesus yhtä kuin alkuräjähdys?

USKONTO. Live ratsasi teologi Stefan Gustavssonin, 49, ajatuksia hänen kirjoittamastaan kirjasta Mihin uskomme perustuu. Kirjasitaatteja kommentoi akatemiatutkija, teologian tohtori Ilkka Pyysiäinen, 50.

Jeesus oli kiertelevä opettaja ja parantaja, joka oli herättänyt suurta huomiota ja vetänyt puoleensa valtavia väkijoukkoja, kirjoittaa Gustavsson.

- Jeesus on saattanut olla tällainen henkilö, mutta Uuden testamentin kertomukset ovat kirjallisia luomuksia, jotka toistavat antiikissa tavallisia teemoja. Emme tiedä, miten ”valtavia” väkijoukkoja Jeesus veti puoleensa, Pyysiäinen sanoo.

Muiden uskontojen sisältämistä oivalluksista ja viisauksista huolimatta Jeesus on omassa luokassaan: hänestä maailmankaikkeus on saanut alkunsa, ja hän on myös sen syvin sisältö!

- Onko Jeesus siis yhtä kuin alkuräjähdys?

Meidän sisimmässämme on syntiinlankeemuksen seurauksena jotakin, mistä pahuus saa vastakaikua. Saatana on ujuttanut sydämeemme sabotöörin.

- Sydän on verta pumppaava elin. Se, että siellä on ”jotakin”, missä pahuus kaikuu, ei ole kovin valaiseva väite.

Onko Jumala olemassa? Kysymystä lähemmin tarkasteltaessa käy ilmi, että tähän kysymykseen on lähes mahdotonta vastata kieltävästi.

- Mikä jumala? Jokainen uskova on ateisti vieraiden jumalien suhteen.

Jos on olemassa jokin normi, joka määrittää, mikä on pahaa ja mikä hyvää, on oltava myös normin antaja. Jos puhumme hyvästä ja pahasta, meidän on edellytettävä Jumala. Siksi pahuus ei ole jumalanvastainen todiste.

- Normin antaja on ihminen.

Syntiinlankeemuksesta lähtien maailma on ollut Jumalan ja Saatanan välisen kosmisen taistelun näyttämönä, ja ihminen on mitä suurimmassa määrin mukana tässä taistelussa.

- Milloin ”lankeemus” tapahtui? Homo sapiensin ilmaantuessa? Vai jo käteväihmisen? Mistä sen tiedämme, kun siitä ei ole jäänyt todisteita?

Kristinusko ei ole jonkun ihmisen keksimä totuus. Se ei ole seurausta siitä, että kristityt ovat ajatelleet muita selkeämmin tai syvällisemmin tai etsineet paremmin ja uutterammin, vaan se on kokonaisuudessaan Jumalan antama ilmoitus.

- Tämä väite on ihmisen keksimä.

Maailma, jonka Jumala loi hyväksi, on särkynyt, ja Jumalan tarkoittama sopusointu on pirstoutunut kaikilla tasoilla.

- Millainen olisi täydellisen sopusointuinen maailma? Eläimet eivät söisi toisiaan ja vettä ei olisi koskaan liikaa eikä liian vähän? Kenen mittapuilla? Ajatus on mahdoton.

Jeesus - faktaa vai fiktiota? -luento ja keskustelutilaisuus to 18.3. klo 14.15 Porthanian Pii-salissa (Yliopistonkatu 3). Vapaa pääsy.

Anteeksi, mitä?

- Apologetiikka on uskon apologiaa eli puolustusta.
- Apologeetoiksi kutsutaan erityisesti vuosina 140-180 eläneitä ns. kirkkoisiä, jotka puolustivat kristinuskoa kreikkalaisen filosofian avulla.
- Eräs tunnettu apologeetta oli Justinos Marttyyri, jonka tekstejä on myös suomennettu.

Julkaistu 11.03.2010

Heidi Lämsä

Kuvat: Sixten Johansson/Lehtikuva

ihmiset, kirjat, menot

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

16 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

16 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

17 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

19 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

19 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

16 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

19 tuntia sitten

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Sara Säkkinen: Mikolle naljaillaan tanssikisaan osallistumisesta!

Sara Säkkinen jännitti avopuolinsa puolesta

3.10.2011

Shoot ’Em Up

Pelasta perhe, tapa muut.

19.10.2007

BB-Sebastian viihtyy sinkkuna: Se oikea saattaa löytyä BB-talosta

Big Brother 2011 –kilpailija on vaitonainen seksuaalisesta suuntautumsisestaan

30.8.2011

Arvaamaton vihreä saari

Ensi-illassa Karkausvuosi (Leap Year)

15.4.2010

Lovex-Theon: Harkitsimme levy-yhtiön vaihtoa!

Levy-yhtiö hylkäsi kertaalleen tamperelaisyhtyeen

14.4.2011