juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 11.03.2010

Kova mammanpoika

Kusi Lapkon Ville Maljan päässä on laimentunut

IHMISET. Ville Malja, 28, on herännyt aamukahdeksalta tyttöystävänsä ja ranskanbulldogginsa vierestä, silittänyt heitä, keittänyt aamupuurot ja käynyt lenkillä.

Nyt hän istuu Coronassa avoimena ja rentona. Kusenhaju, joka nousi miehen päähän kolme vuotta sitten Young Desire -levyn jälkeen, on laimentunut.

- Yhtäkkiä meillä oli muka oikeus sanoa kaikkeen jotakin, enkä voi väittää, etteikö kusi olisi noussut päähän. Isompi kysymys kuin nouseeko kusi päähän vai ei, on se, millä tavalla se alkaa häiritä henkilökohtaista elämää. Sitä, miten sä puhut sun ystäville tai miten nopeasti kuvittelet saavasi kaljan baarissa.

Kolmen vuoden jälkeen Malja alkaa hahmottaa, miten kulttuurikenttä toimii. Silloin kun levy tulee ulos, bändistä ollaan kiinnostuneita.

- Jos hypeä haluaisi ylläpitää, täytyisi pyöriä kaikissa kissanristiäisissä martina aitolehtenä. Mutta se ei ole sitä, mitä me halutaan.

Uudesta levystä Maljalla on hyvä kutina. Tuottaja-äänittäjänä levyllä oli James D. Goodwin, joka tunnetaan yhteistyöstä muun muassa Norah Jonesin, Thursdayn ja The Braveryn kanssa. Lapko oli otettu Goodwinin kiinnostuksesta, mutta asetti neuvotteluille ehdoksi sen, että Goodwin sai itse luvan matkustaa miesten treeni-kämpälle Konalaan. Ja sen Goodwin teki. Kesällä Lapko purkitti levyn Clubhouse-studiolla New Yorkissa.

Levy-yhtiö Fullsteam Recordsille Malja antaa pisteitä siitä, ettei palavereissa puhuta liikaa siitä, miten taide muutetaan dollareiksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö molemmille dollarit kelpaisi.

- Tottakai me tiedostetaan, että jos haluaa juustot ja kurkut leivän päälle, pelimerkkejä pitää saada. Musiikkibisneksessä toisella olkapäällä keikkuu aina viinapiru ja toisella kaupallinen piru.

Lapko sai alkunsa vuonna 1996 Harjavallassa, jossa Malja on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa. Lapsena miehen illat kuluivat pituushypyn, pikamatkojen, kolmiloikan, koripallon ja jalkapallon parissa. 16-vuotiaana Malja teki ensimmäisen, oman päätöksensä. Hän pyöräili kioskille, osti punaisen L&M-askin ja päätti lopettaa urheilun. Muistoksi urheiluvuosista jäi nippu SM-mitaleita ja ennätyksiä.

Maljan äidillä ei ole ikinä ollut pahaa sanottavaa ainoan poikansa valinnoista. Malja tulee rikkinäisestä perheestä ja hänen on aina ollut pakko itse hahmottaa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.

- Kai mä oon vähän sellainen äidinpoika, joka nauttii äidin varauksetonta suosiota. Uskon, että hän haluaisi ymmärtää mua, vaikka joskus tekisin typeriäkin asioita. Mun ystävätkin tietävät, että kovasta jätkästä kuoriutuu nopeasti ajokoiran pentu, jos oikeaan kohtaan ampuu.

A New Bohemia -albumi ilmestyi 10.3. Lapko ilmaiskeikalla Levykauppa Äxässä (Arkadiankatu 14) la 13.3. klo 15.

Ville Malja

- Syntynyt Harjavallassa vuonna 1981.

- Lapkon laulaja-kitaristi.

- Muut bändin jäsenet ovat Anssi Nordberg (basso) ja Janne Heikkonen (rummut).

- Tehnyt töitä 13-vuotiaasta saakka. Työskennellyt muun muassa raksahommissa ja ahtaajana.

- Käynyt Lahden muotoiluinstituutin valokuvauslinjan.

- Opettaa valokuvasta keikkaluontoisesti.

Julkaistu 11.03.2010

Inka Simola

inka.simola@sanoma.fi

Kuvat: Tomi Setälä

ihmiset, menot, musiikki, viihde

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

tunti sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

tunti sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

2 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

4 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

5 tuntia sitten

Luetuimmat

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Oho! Miss Helsinki -finalisti on kuin Pamela Anderson

Melissa Roosia on verrattu povipommiin

2 päivää sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

4 tuntia sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

8 päivää sitten

Robinin hittiä katsottu jo yli 3 miljoonaa kertaa – katso livevideo!

Nuori laulaja esittäytyi keskiviikkona medialle

25.1.2012

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Jutturuletti

Arvo uudet

Lassi Valtonen: Muutamia satasia on tullut - katso video

"Olen saanut vuokraa maksettua ja jotain syötävääkin"

13.10.2011

Huonossa hapessa

Ensi-illassa Sanctum

24.3.2011

Marian sairaalaan hoitajat rohkeissa pin up -kuvissa

Polin enkeleiden kalenteri jakaa mielipiteitä

18.10.2011

Pussycat Dolls –Nicole: Emme ole kihloissa!

Huhujen mukaan formulakuski Lewis Hamilton kosi rakastaan

18.7.2011

Sanaton sapelimies

Ensi-illassa: Machete

9.12.2010