juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 18.03.2010

Syntynyt viihdyttämään

Amerikan Idolin kakkonen Adam Lambert jättää aivot narikkaan ennen keikkaa

IHMISET Provosoivasti pukeutuva Adam Lambert, 28, on tunteellinen symppis. Pitkänhuiskea kundi halaa Kris Allenia, 24, joka päihitti Adamin viime vuoden American Idol -finaalissa, 19 Management -toimiston käytävällä Hollywoodissa.

Entiset kilpaveljet ovat nykyään kaveruksia. Kuulumiset vaihdettuaan he katsovat tämän kauden laulukilpailua.

- Minua harmittaa, kun tuomarit pilkkaavat kilpailijoita. Esiintyminen vaatii rohkeutta ja energiaa, sulavaääninen Adam kertoo.

Hän aloitti näyttelemisen teininä kotikaupungissaan San Diegossa ja jatkoi uraa musikaaleissa parikymppisenä, kun muutti Los Angelesiin.

American Idolissa konkariesiintyjä yllättyi vain pitkistä päivistä ja jatkuvasta odottelusta. Muuten ohjelman formaatti oli tuttu aiemmilta, kotikatsomossa vietetyiltä vuosilta.

- Nahkani on paksuntunut koe-esiintymisissä. Olen jäänyt useammin ilman osaa kuin saanut pestin. Siksi osasin suhtautua realistisesti skabaan.

Adam pisti itsensä alttiiksi koko maailman arvosteluille, kun ilmoitti kilpailun jälkeen, että on homo. Suurimmaksi osaksi palaute on ollut positiivista ja varsinkin naisväki on villiintynyt Adam-hysteriaan. Estradeille lentelee alushousuja.

- Ehkä naisten on helppo ihastua minuun, koska he tietävät, että en ole saatavilla.
Viime vuoden lopussa ilmestynyt esikoislevy, glamrokkia ja tanssipoppia yhdistelevä For Your Entertainment avaa miehen sydämen ensimmäistä kertaa kuulijoille. Tähän asti hän on esittänyt covereita.

- Nautin small talkista. Käyn ulkona, illalliskutsuilla, yksityisbileissä ja pidän jatkoja. Minulla on yhä vanhoja frendejä, mutta kuvioihin on tullut myös uusia tuttuja. Tutustun helposti ihmisiin. Ymmärrän pelin hengen ja tiedän, että sosiaaliset kuviot ovat tärkeitä.

Keikkoja ennen Lambert yrittää nollata aivot. Usein se on vaikeaa vilkkaalle mielelle.

- Kelaan jatkuvasti erilaisia asioita uskonnoista muotiin, mutta lavalla haluan keskittyä vain esiintymiseen. Sen jälkeen rentoudun viinilasin ääressä, kavereiden kanssa puhumalla, tai vain istumalla ja hengittämällä.

Julkaistu 18.03.2010

Kirpi Uimonen Ballesteros

Kuvat: Stephen Lovekin/Junko Kimura

ihmiset, musiikki, viihde

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

28.1.2012

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

11 tuntia sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

11 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

12 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

15 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

15 tuntia sitten

Luetuimmat

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

11 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

14 tuntia sitten

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

9 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Teuvo Loman sai vasarasta päähän – joutui sairaalaan

Sisustaja joutui sairauslomalle tv-sarjan kuvauksista

28.1.2012

Jutturuletti

Arvo uudet

Tieto lisää tuskattomuutta

Saara Vartiaisen kolumni

12.11.2009

Wilma Schlizewskin jättiyllätys: Menen naimisiin aamupalan merkeissä!

Tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski kihlautui Olli-rakkaansa kanssa

22.9.2011

Puolet aivoja ja puolet persettä

Ammattisäveltäjät Jukka Immonen ja Rake Eskolin tietävät ettei hittiä tehdä vasurilla

5.12.2008

Lady Gaga kahmi jälleen kerran palkintoja

Katso kuvat MTV European Music Awadseista

7.11.2011

Piruetit opeteltiin pikakurssilla

TÄHTI. Starlight Expressenissä esiintyvä Tom Kanavan on ilmeisen nopea oppimaan.

15.11.2007