Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 31.03.2010

Koiravaljakkosafarilla melu vaihtuu hiljaisuuteen

Metron brittitoimittaja Paul Baldwin testasi Lapin taikaa

LAPPI Siinä vaiheessa, kun yli kolmekymmentä huskya lähestyy sinua haukkuen, ulvoen ja muristen, tiedät, että nyt on tosi kysymyksessä. Edes tieto siitä, että edessä on 35 hyistä kilometriä vuorokaudessa neljän päivän ajan parinkymmenen asteen pakkasessa paksun suojapuvun alla, ei ole saanut sinua epäröimään. Vasta luoksesi jolkottelevat koirat saavat matkaan lähtijän todella käsittämään, mihin hän on ryhtymässä. Niitä on kaikkialla murisemassa toisilleen, mutta ilmeisen ilahtuneina ihmisten seurasta.

Noin tunnin kuluttua koirat on valjastettu, ja suuntaamme valkeaan maastoon - retki on alkanut. Edeltäneen päivän harjoittelun ansiosta retkeläinen ei tunne itseään ihan hyödyttömäksi, mutta seikkailuhan on vasta alussa.

Valjaissa koirat keskittyvät onneksi vain tehtävänsä hoitamiseen. Kyseessä ovat työkoirat, jotka tietävät tarkkaan, mihin mennä ja miten paikata ohjastajan mahdolliset puutteet.

Ensimmäinen asia, johon valjakkoretkeläisen huomio kiinnittyy, on hiljaisuus - täydellinen äänettömyys. Mikään ei luonnossa liiku, tuuli ei puhalla eikä villieläimiä näy. Korvissa kuuluu vain reen ajoittainen natina ja etenemisen aiheuttama matala humina.

Jokaisessa valjakossa on kuusi koiraa, jotka kulkevat tiiviissä ryhmässä. Ne alittavat matalat havupuut, joiden takia valjakon ohjastajan on kumarruttava päätään suojellakseen. Ohjaustaidot on opittava nopeasti. Mäen lähestyessä ohjastajan on hypättävä pois kyydistä, juostava reen perässä ja yritettävä pysyä koirien vauhdissa.

Haasteellisuudestaan huolimatta valjakkoretki on uskomaton ja unohtumaton kokemus, joka päättyy Venäjän rajalle. Yöpymiset ovat hirsimajoissa, ja vettä kairataan järvistä ennen ruuan valmistukseen ryhtymistä. Ateriat tehdään mukaan pakatusta pakastelihasta.
Hirsimajat lämpiävät nopeasti, ja ne ovat yllättävän kodikkaita. Ajatukset ovat jo aamussa, sillä mieli tekee takaisin rekiurille.

Retken lopussa pidät itseäsi jo melko hyvänä ohjastajana, jonka suhdetta koiriin matkan vastoinkäymiset ovat vain vahvistaneet. Nämä kauniit eläimet ovat pitäneet sinut hengissä kauniissa, mutta karussa ympäristössä, ja jäähyväisistä tulee surulliset. Lähtiessäsi viet mukanasi valtavan määrän muistoja ja hieman muuttuneen käsityksen elämästä. Ja tietysti kamera on täyttynyt ihanista koirakuvista.

Metro

Kuvat: Paul Baldwin

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

7 päivää sitten

Viidakon tähtönen erosi

2 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

7 päivää sitten

Eronnut BB-Ben: "Olen liian sinisilmäinen"

20 tuntia sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Mira Luoti

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Jippu