Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 09.04.2010

Kaikki elämäsi oluet

Olvin saunaoluen innoittamana Live suunnitteli Remonttikaljan ja Neuvoa-antavan

OLUT Nyt voidaan lopettaa ainainen kiistely parhaasta saunaoluesta. Olvi tuo nimittäin kauppojen hyllyille Saunaoluen, joka on tarkoitettu ensisijaisesti nautittavaksi saunan lauteilla.

Sauna on kieltämättä pyhä paikka suomalaisille. Oluella on kuitenkin paikka myös muissa elämän pienissä ja suurissa hetkissä. Metro Live esittelee kevään uutuusoluet, joita kukaan ei ole vielä pannut.

Remonttikalja

Eihän näistä boordeista ja kulmalistoista ota selvää, ei ainakaan selvänä. Nauti siis Remonttikalja. Ja mistä lähtien seinäpaneelin on pitänyt jiirissä olla? Eihän sillä remontilla mikään kiire ole. Remonttikalja kantaa vastuunsa suomalaisten työllistämisestä. Vai eikö kukaan muu ihmettele, miksi keikat ovat menneet virolaisille siitä lähtien, kun suomalaisten raksojen tellinkitissuttelu loppui? Syy on puutteellisessa nesteytyksessä.

Korjaussarja

Jätä dillingerit ja buranat vässyköille, sillä tutkimusten mukaan ainoastaan Korjaussarja auttaa krapulaan. Korjaussarja edistää kehon luontaista hyvinvointia. Erikoismuotoiltu tölkki mahdollistaa oluen nauttimisen vaikka olisi niin sanotusti tärinä päällä. Yesterday I quit drinking, today I made my comeback.

Neuvoa-antava

Suomen kansan hengellinen johtaja ja suursuosikki nyt myös tölkissä. Aloita ilta tarttumalla tukevasti Neuvoa-antavaan ja kaada reilu kulaus kurkkuusi. Pullonhenki sisälläsi suuntaat eteenpäin varmasti kuin Kolumbus. Kansainvälisillä markkinoilla tämä valloittaja tunnetaan nimellä Sir Advice Giving.

Yt-olut

90-luvun suosikki on täällä taas! Suuryritysten johtajat turvaavat tähän klassikkoon, miksi et siis sinäkin? Puolen litran tölkeissä tarjoiltava juoma on saanut uuden ulkokuoren. Eskoahomaisen katkeraa jälkimakua ei kuitenkaan ole muutettu. Sponsored by Nokia Siemens.

Poliisin erikoinen

Kylmä talvi-ilta, virkamerkki ja pari pulloa Poliisin erikoista. Näillä eväillä voit vain onnistua!
Tallenna kamerallasi oma Poliisin erikoinen -hetkesi ja jaa kokemuksesi Poliisin erikoinen -kuvagalleriassa. IV-vahvuinen olut on parhaimmillaan aamuyöstä ja nuoressa seurassa nautittuna. Poliisi on erikoinen ystävä.

Helsinki Beer Festival Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa 9.-10.4. Liput 10/12 e. Festivaaleille pääsevät vain täysi-ikäiset.

Henri Salomaa

Kuvat: Mikko Hiltunen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

7 päivää sitten

Eronnut BB-Ben: "Olen liian sinisilmäinen"

22 tuntia sitten

Viidakon tähtönen erosi

2 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Mira Luoti

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Jippu