PELIARVIO. Alan Wake on suurin suomalainen peli koskaan. Jonkinlainen maailmanennätys lienee myös sen kehitysaika: kuusi vuotta.
Pitkä tuotantoaika valitettavasti näkyy varsinkin hahmojen kasvoissa, animaatioissa ja tekstuureissa. Alan Waken ei tarvitse ratsastaa viimeisimmillä graafisilla kikkailuilla, sillä se tekee kaiken tyylikkäästi ja tarinan ehdoilla.
Pelin pelaaminen kiteytyy käytännössä aina siirtymiseen paikasta toiseen. Matkan varrella odotetaan sydän kurkussa milloin varjoista syöksyy yliluonnollisia vihollisia. Valtaosa pelistä tapahtuu öiseen aikaan.
Wake osaa kyllä käyttää ampuma-aseita, mutta ne ovat hyödyttömiä ilman valoa. Jo taskulampulla sohimalla saa hidastettua vihollisia. Valoarsenaalin vahvimmasta päästä ovat soihdut ja flashbang-kranaatit.
Sen minkä pelin grafiikka häviää, voitetaan monin verroin takaisin tyylitajussa. Valon ja varjon käyttö, elokuvamaiset leikkaukset ja taidolla ohjatut välianimaatiot luovat tunnelmaa, jollaista peleissä harvoin näkee.
Tärkeässä osassa on päähahmon kertojaääni, jota käytetään avaamaan tapahtumia ja antamaan pelaajalle suuntaa. Sieltä täältä löytyvät romaanin sivut antavat ennakkoaavistuksia tulevasta, mikä on peleissä äärimmäisen harvinainen kerronnan tehokeino.
Pelin tarina on toisaalta tutun tuntuinen, mutta samaan aikaan se onnistuu yllättämään aidosti.
ALAN WAKE
Laitevaatimus: Xbox 360
Ikäsuositus: 16
Äänet: 5
Grafiikka: 4
Pelattavuus: 5
Julkaistu 12.05.2010






























































Keskustele