Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 20.05.2010

Sinkkuelämää 2:n ennakkomyynti ylitti odotukset

ELOKUVAT Sinkkuelämää 2 -elokuvan ennakkomyynti on sujunut rivakasti.

Ennakkomyynnin alettua maanantaiaamuna 17. toukokuuta lippuja myytiin kolmessa tunnissa yhtä paljon kuin lippuja myytiin vuorokaudessa edelliseen Sinkkuelämää-elokuvaan.

Kahden päivän ennakkomyynnin saldo oli 7500 myytyä lippua, joka vastaa kahtatoista täyteen buukattua Tennispalatsin ykkössalia, joka on Helsingin suurin.

- Tämä on yksi vuoden kärkileffoista. Viiden kärkeen mennään varmasti, toteaa markkinointijohtaja Reijo Jämes Finnkinosta ykskantaan.

Finnkino järjestää ennakkomyynnin elokuviin vain puolelle tusinaa elokuvia vuodessa. Kahden viikon ennakkomyyntiaika on siten harvinaista herkkua lippuja ennakkoon halajaville. Nyt ennakkomyynnin piirissä ovat ykkössalit Tennispalatsissa, Kinopalatsissa, Bristolissa ja Maximissa.

Sinkkuelämää on myös yksi niistä elokuvista, joita myydään runsaasti yritysmyynnin kautta. Sinkkuelämän kaltaisia yritysmyyntihittejä ovat Bond-elokuvat. Edellinen bond myi tavallistakin enemmän. Sinkkuelämää kiipeää liukkaan lähdön perusteella kylkeen kiinni, ennustaa Jämes.

- Elokuva pyörii Helsingissä kuukausia, joka tapauksessa yli kesän, Jämes summaa.

Sinkkuelämää 2 -elokuvan ensi-ilta on 2. kesäkuuta.

Pasi Vento

Kuvat: Sinkkuelämää 2:n lippuja myytiin ennätysvauhdilla.

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

7 päivää sitten

Eronnut BB-Ben: "Olen liian sinisilmäinen"

23 tuntia sitten

Viidakon tähtönen erosi

2 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Mira Luoti

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Jippu