Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 27.05.2010
Satu Tuomisto

Sponsori pukee tähdet

Salarakkaat ja "Malmi-räppärit" joutuvat pettymään

TYYLI. Sateinen maanantai Pitäjänmäen teollisuusalueella. Juontaja ja Miss Suomi 2008 Satu Tuomisto saapuu maahantuontifirma MPH Tradingin toimistolle eli hienoksi sisustettuun huoneistoon, josta Suomen vaatekauppiaat ostavat myymälöihinsä Guessia, Calvin Klein Jeansia ja Liu Jo -merkkiä.

Satu on yksi MPH Tradingin sponsoroitavista. He saavat firmasta sovitun merkkisiä vaatteita, jos heillä on alkamassa kuvaukset, kiertue tai muu näkyvä julkinen esiintyminen.

Myös muita vaatemerkkejä edustavat firmat vaatettavat staroja samalla periaatteella.

- Olen käynyt täällä ennenkin, Satu sanoo selatessaan rekillistä vaatteita, joita Guess Jeansin myyntiedustaja Elina Lamminpää on hänelle valinnut.

- Ennen naisten- tai iltapäivälehtikuvauksia täällä käy lehden palkkaama stylisti ja ottaa mukaan kasan vaatteita. Minä ja valokuvaaja valitsemme niistä sopivimmat.

Vaatteita, auto ja
urheilujuomaa

Lehtikuvausvaatteet pitää palauttaa, mutta nyt Satu valitsee kledjuja muuten vain. Rekillä on niin sanottua pre-fall-sesonkia, joka tulee kauppoihin aikaisintaan keskikesällä.

Sunnuntaina hän alkaa juontaa Pitkä kuuma kesä -ohjelmaa suorana Särkänniemestä. Hänen ohjelmassa näkyvät vaatteensa ovat tamperelaisesta putiikista.

- Tanssii tähtien kanssa -voittoni jälkeen yritykset ovat hirveästi ottaneet yhteyttä, mutta olen hyvin tarkka siitä mihin lähden.

Tuomiston yhdeksän pääsponsoria toimittavat hänelle muun muassa vaatteita, kauneudenhoitotuotteita, auton ja urheilujuomaa.

Toimitusjohtaja Petri Herpiö kertoo, että MPH Tradingin markkinointieuroista noin kymmenes menee julkkisten vaatteisiin. Paljon enemmän kuluu kanta-asiakasohjelmaan Suomen Guess- ja Calvin Klein Jeans -myymälöissä.

- Julkkikset itse ottavat meihin yhteyttä, jos tahtovat sponsoria.

- Kaikki sponsoroitavat hyväksytetään vaatefirman pääkonttorissa Italiassa tai Sveitsissä. Siellä on töissä oululainen tyttö, joka katsoo tarvittaessa netistä, minkätyylisestä ihmisestä on kyse.

Ei salarakkaita eikä Malmi-räppiä

Matias Palmroth maahantuo ja myy Locomo-kaupassaan muun muassa Afflictionia, Christian Audigieria ja Ed Hardya.

Hänkin kertoo olevansa tarkka ”luksuskatumuotinsa” sponsoridiileistä.

- Naistenvaatteidemme imago on seksikäs ja räväkkä. Vain joka viides tai kymmenes halukas pääsee sponssattavaksi. Ei salarakkaita eikä Malmi-räppiä meille, Palmroth toteaa.

Maahantuontifirma Cape Nordicin myyntijohtaja Johannes Hänninen on toimittanut vaatteita muun muassa elokuviin.

- Jasper Pääkkönen soitti jokin aika sitten ja pyysi vaatteita seuraavan Vares-leffan kuvauksiin. Leffaan tulee tietyt vaatteet ja lopputeksteihin merkit Pepe Jeans ja Zoo York.

- Lopetin tämän vuoden alusta kokonaan oman perinteisen mainontamme. Keskitämme lähes koko markkinointibudjetin julkkisten sponsorointiin.

Mutta mitä tekee maailman suurin vaateketju Hennes & Mauritz? Ei mitään. H&M:stä kerrotaan, ettei yhtiö sponsoroi ketään Suomessa.

Pitkä kuuma kesä su 30.5. klo 19.30 MTV3:lla. Juontajilla sekä illan vierailla Jenni Vartiaisella ja Elias Hämäläisellä on vaatesponsorit.

Minna Kontkanen

Kuvat: Annika Lohi

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

7 päivää sitten

Eronnut BB-Ben: "Olen liian sinisilmäinen"

23.5.2012

Viidakon tähtönen erosi

2 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Mira Luoti

Laskussa

Henna Kalinainen

Laskussa

Jippu