IHMISET. Kumikameleiden senioriosasto on ajoissa liikkeellä. Laulaja Jarmo ”Toppo” Koponen ja basisti Jouni ”Joppe” Vento ovat hypänneet junaan Joensuussa kukonlaulun aikaan ja astuvat kalliolaisen ravitsemusliikkeen ovesta sisään täsmällisesti.
Ensi töikseen - aamiaiseksi - miehet tilaavat oluttuopit. Illan keikkaan on aikaa 11 tuntia. Mutta ei hätää, nämä miehet ovat ammattilaisia. Kumikameli viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan. Se on pitkä aika tehdä mitä vain, saati sitten soittaa vinksahtanutta rockia.
- Tätä tehdään vapaaehtoistyönä ja taksvärkkipohjalta. Aika on mennyt kuin hujauksessa ja yhtäkkiä sitä huomasikin olevansa aikuinen. Ainakin fyysisesti aikuinen, käytös nyt on mitä on, Koponen nauraa.
Uudella Voima ja Kunnia -levyllään bändin punkahtavaan metelöintiin on tullut uusia sävyjä muun muassa jousisoittimien muodossa. Kahdella ensimmäisellä levyllä ei kitaroita kuultu lainkaan.
- Mehän olimme silloin sitä mieltä, että kaikki kitaristit pitäisi tappaa! Ja olemme itseasiassa vieläkin, Vento julistaa.
- Samaa meteliä me olemme tehneet jo monta levyä, emme me muuta osaa, Koponen vähättelee.
Kumikamelin hengenheimolaisiksi Suomessa voi nimetä esimerkiksi Radiopuhelimet ja Brüssel Kaupallisen. Kaikilla on pitkä ura takanaan ja niitä arvostetaan, vaikka levyt eivät kaupaksi menisikään.
Koposen tekstit ovat parhaimmillaan nerokkaita, vaikka hän ei itse tätä allekirjoita.
- Kuuntelijan korvissa on vikaa, jos minun teksteistäni pitää. Instrumentaalimusiikki on laiskojen ihmisten musiikkia ja se on ainoa syy miksi laulan. Runokirjaa ei tältä rokkarilta tule.
Kumikamelin levyjä myydään pari sataa per julkaisu. Miksi ihmeessä levy-yhtiö suostuu julkaisemaan niitä vuodesta toiseen?
- Kyllähän se on tuo humpanpaskan paukuttaminen. Eläkeläisten levymyynti mahdollistaa Kumikamelin jatkamisen. Jossain vaiheessa se vitutti, että sivuprojekti kasvoi pääbändiä suuremmaksi, mutta ei enää. Ainakin saamme tehdä ihan mitä huvittaa, Koponen kertoo.
Joku saattaa jo kuvitella, että Eläkeläisissä soittaminen on miehille työtä.
- Eläkeläisten kanssa reissuun lähdettäessä soittaminen on lomailun ja sekoilun sivutuote. Aivan sama soittaako keikalla nuottiakaan tai muistaako siitä mitään, Koponen tunnustaa.
Miesten Eläkeläis-sivupersoonilla Onni ja Martti Wariksella ei ole mitään asiaa keikkareissuilta kotiin.
- Ne perkeleen jätkät käyvät Saksassa kolmen viikon ryyppyreissuilla ja me saamme kärsiä krapulat, Vento manaa suu virneessä.
Kumikamelin voima ja kunnia -albumi ilmestyi 25.5. Yhtye 25-vuotisjuhlakeikalla Ilosaarirockissa Joensuussa 17.7.
Sivuprojekti
Kumikameli on perustettu Joensuussa 1986. Julkaissut 13 studioalbumia.
Yhtyeen kitaristi Jussi Musikka sekä rumpali Olli-Matti Wahlström soittavat myös 51-koodia yhtyeessä.
Eläkeläiset on edelleen Kumikamelin sivuprojekti.



















































Keskustele
1 kommentti Osallistu keskusteluunFannie
23.10.2011
Alright arlghit alright that's exactly what I needed!