ILMIÖ. Ravintola Groteskin sisäpihan alaterassia viritellään leppoisaksi ”ulkoilmaolohuoneeksi”. Viikonlopusta lähtien asiakkaat voivat loikoilla riippukeinuissa tai säkkituoleissa ja sauhutella yrttitupakkaa vesipiipuista.
Keski-Euroopan kaupungeissa - ja jopa Tallinnassa vesipiiput ovat tuttu näky, mutta Suomeen vesipiippukulttuuri ei ole levinnyt.
- Uudet tuulet leviävät tänne aina jälkijunassa. Suomessa on suhtauduttu vesipiippuihin nihkeästi. Ehkä ne yhdistetään useimmiten laittomiin aineisiin eikä laillisiin tupakkatuotteisiin, Groteskin ravintolapäällikkö Nina Koiranen harmittelee.
Groteskissa vesipiipun saa käyttöönsä panttia vastaan, tupakat ja suuttimet voi ostaa tiskiltä.
- Pantti tulee olemaan viiden-kuudenkympin luokkaa, Groteskin ravintoloitsija, ”sokkokokki” Tommi Tuominen arvioi.
Piippuja Groteskiin on tilattu kuusi - kaksi neljän, kaksi kahden ja kaksi yhden hengen piippua.
- Jos kysyntää riittää, tilaamme niitä lisää. Aluksi sauhuttelu onnistuu vain ilta-aikaan, mutta on mahdollista, että jatkossa vesipiipun saa käyttöönsä myös päivisin.
- Olin juuri New Yorkissa, jossa vesipiippuja oli ravintolan tiskillä rivissä kymmenittäin. Tällaisesta meiningistä voi Suomessa vain haaveilla, Tuominen pohtii.
Ravintola Grotesk (Ludviginkatu 10) avoinna ma-la. Käynti terassille Erottajankadun puolelta.
Yrttitupakka on elintarvike
Tupakkakaupoissa myytävä, vesipiippuihin soveltuva tupakka lasketaan tupakkatuotteeksi, jos se sisältää tupakkakasvia Nicotianaa. Jos tupakkakasvia ei ole, se luokitellaan Eviran mukaan elintarvikkeeksi.
Sovelletaanko tupakkalakia myös niin sanottuun yrttitupakkaan, Valviran (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) ylitarkastaja Laura Nikkanen?
- Jos tuotteessa ei ole tupakkakasvia, tupakkalain tupakointikieltoja ja -rajoituksia koskevat säännökset eivat koske yrttitupakkaa.
Yrttitupakkaa voisi siis poltella vesipiipuissa ravintolan sisätiloissa?
- Tupakkalain näkökulmasta kyllä. Yrttitupakan polttamisesta voi kuitenkin syntyä haitta-aineita. Tältä osin asiaa valvovat työsuojeluviranomaiset.
Julkaistu 03.06.2010































































Keskustele
KingJames
17.8.2010
Juuri kävimme yrittämässä tälle terassille nauttimaan vesipiipusta. Tarjoilija ilmoitti, että Valvira on vastikään kieltänyt vesipiippujen polttamisen terassilla. Enempää infoa ei osannut antaa. Ihmettelen tätä suunnattomasti ja tällaiset päätökset ovat enemmän kuin ennakkoluuloisia.