juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu

Mitä mieltä

Kiinnostaako Madonnan keikka?

Kyllä Ei

juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
kuvia
video
kuvia
kuvia
juttu
story
Julkaistu 05.08.2010

Kakkulat ketuttavat

Hevijuusereille brändättyjä laseja ulkomailta

ELOKUVAT. Toistaiseksi elokuvafanit voivat vain haaveilla ajasta, jolloin kolmiulotteisia leffoja katsotaan ilman 3D-laseja. Varsinkin silmälasien käyttäjiä tai pieniä lapsia leffakakkulat voivat häiritä.

Ongelma on tuttu yrittäjä Kimmo Lohmanille, joka pyörittää 184-paikkasta Bio Grandia Vantaan Tikkurilassa. Hänen mukaansa lasien hankkiminen esimerkiksi kolmessa koossa olisi mahdotonta perheyritykselle.

- Sehän tarkoittaisi, että meillä olisi noin kuudetsadat lasit, hän laskeskelee.

Bio Grandissa on esitetty 3D-elokuvia viime syksystä lähtien. Tahalliselta terrorilta lasit säästyvät, mutta katsojien huolimattomuus kostautuu. Yksistä rilleistä yritys saa pulittaa 50-70 euroa.

- Jos niitä käsiteltäisiin yhtä kauniisti kuin omia silmälaseja tai omaa kameraa, ei olisi mitään hätää, Lohman sanoo.

- Varsinkin suolan, rasvan ja sokerin yhdistelmä on tosi paha linsseille.

Lasit pestään joka esityksen jälkeen erikoispesukoneessa. Bio Grandissa ne putsataan lisäksi käsin, ettei vedestä jää kalkkitahroja.

Lohman arvelee, että monet katsojat ostavat tulevaisuudessa omat lasinsa. Teatterista rillejä ei kannata varastaa, eikä se Lohmanin mukaan yleistä olekaan.

- Pöllimisyritys on tyhmä siksikin, ettei laseja pysty yhteensovittamaan kotipc:n tai -television kanssa.

FS Filmin Timo Räisänen uskoo 3D-lasien kehittyvän yhä enemmän aurinkolasien tyylisiksi.

- Lapsille tulee omat mallit. Hevijuuserit pystyvät jo ostamaan maailmalta brändättyjä laseja omakseen, hän sanoo.

Julkaistu 05.08.2010

Meri Liukkonen

Kuvat: Lehtikuva

elokuvat, menot

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Keskustele

Tykätyimmät

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

5 päivää sitten

juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
juttu
video
juttu
juttu
juttu
juttu
kuvia
kuvia
juttu
juttu
juttu

Uusimmat

Lauri Tähkä valmistautuu kiertueeseen: Vei uuden yhtyeen avantoon ja saunaan!

Soolouralle lähtenyt laulaja starttaa kiertueen lauanantaina Kankaanpäästä

tunti sitten

Kadonneen jäljillä -ohjelman juontajalla isot lainat niskassa

Antero Vartia pyörittää siviilissä kolmea ravintolaa

2 tuntia sitten

Idols-tähti Anna Abreu takoo seuraavaksi rahaa kokoelmalla

Kesällä keikkatauolle jäävä Idols-tähti toteuttaa toistamiseen massiivisen laivashow´n

3 tuntia sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

5 tuntia sitten

Haluatko töihin Nygårdille? – nyt siihen on mahdollisuus

Räppäri ei paljoa työntekijältään paljoa vaadi

5 tuntia sitten

Luetuimmat

Muotiguru neuvoo – näin pidät painosi kurissa

Metron vieraileva päätoimittaja Karl Lagerfeld laihdutti 36 kiloa

7.2.2012

Rokkikukko sai leffaroolin – opetteli kokkaamaan gourmeeta

Tähtitaivas talon yllä saa ensi-iltansa maaliskuussa - katso kuvat

7.2.2012

Idols-kilpailija syytteessä useista rikoksista

Tuotantoyhtiö antaa kokelaan jatkaa kilpailussa

2 päivää sitten

Oho! Miss Helsinki -finalisti on kuin Pamela Anderson

Melissa Roosia on verrattu povipommiin

2 päivää sitten

Hyi mikä äijä! Muotiguru haukkuu Adelea läskiksi

Karl Lagerfeld laukoo totuuksi naisista – lue haastattelu

5 tuntia sitten

Tykätyimmät

Lauri oikoo väärinkäsityksiä: Emme kilpaile viisuedustajan paikasta!

Lauri Ylönen heitti harvinaisen keikan Pekka Kuusiston ja Eicca Toppisen kanssa – katso video

8 päivää sitten

Lauri Ylönen: En ole nähnyt Ultra Brata koskaan selvin päin!

Rasmus-yhtyeen laulaja viettää nykyisin tipatonta elämää

8 päivää sitten

Parfymööri Max Perttulaa ei otettu bisnesmaailmassa vakavasti viiksien takia

"Olen rämpinyt pohjamudassa ja ollut rutiköyhä"

6 päivää sitten

Mikko Leppilampi roolistaan: Lietsoin itseinhoa ja nielin paskaista vettä!

Härmä-tähti nosti painoaan rajusti pahisroolia varten

5 päivää sitten

Jutturuletti

Arvo uudet

Häiritsevätkö kuorsaavat tupakaverit, Mikke?

Ilmaveivimies Mikael Granlund viettää kesän armeijassa

16.6.2011

Ajellaan ja ostellaan

Ensi-illassa Himoshoppaajan salaiset unelmat

5.3.2009

Tea Khalifa: Minulla on yleensä aina vauvakuume!

Juontaja haki Teatterikorkeakouluun

18.10.2011

Onnela kiven sisässä

Ensi-illassa Bronson

20.8.2009

Banaanikelmun kaksi puolta

Anne Viljamaan kolumni

24.3.2011