Mitä mieltä

Onko Munamies oikea valinta tanssikilpailun tuomariksi?

Kyllä Ei

Julkaistu 05.08.2010

Björk vaihtoi liftauksen maasturiin

Tähden Suomen keikka on yhtä arvaamaton kuin luonto

IHMISET. Islannin ihme Björk on pukeutunut kirkkaanvihreään mekkoon. 44-vuotiaan tähden toi Suomeen Muumi-elokuva, johon hän sävelsi tunnuskappaleen.

Björk piipahti Suomen-vierailullaan myös Pellingin saaristossa, jossa Tove Jansson vietti kesiään.

- Saariston karuus ja paljaat kalliot muistuttivat Islantia. Arktisuus on meille yhteistä. Siihen maisemaan myös itselleni tärkeimmät lastenkirjailijat Astrid Lindgren ja Tove Jansson sijoittivat tarinansa. Ei Disney merkinnyt minulle lapsena mitään, Björk kertoo.

Björkillä on kaksi kotia, New Yorkissa ja Islannissa. Kotimaa on kuitenkin se rakkain paikka.

- Tykkään vaeltaa luonnossa, telttailla ja kerätä outoja yrttejä. Ennen kuljin välimatkat liftaamalla, mutta nyt olen hankkinut kymmenen vuotta vanhan Land Roverin. Sillä pääsee kaikkiin salaisiin paikkoihin.

- Pohjoismaissa yhteys luontoon on yhä olemassa. Yhdysvalloissa ihmiset pitivät Islannin tulivuorenpurkaustakin Meksikonlahden kaltaisena saastumisena, mutta eihän se sitä ole, vaan luonnonilmiö.

Islanti on ollut otsikoissa myös pankkikriisin vuoksi. Ikävät uutiset eivät kuulemma lannista.

- Me olemme selviytyjiä. Islanti on pieni valtio vailla omaa infrastruktuuria. Siksi olisi tärkeää, ettemme myisi energianlähteitämme ulkomaisille sijoittajille. Valtion pitäisi tukea kotimaista teollisuutta.

Entä milloin saamme Islannin väriläiskän Suomeen konsertoimaan? Viime kiertueella hän joutui perumaan keikkoja ääniongelmien takia.

- Tulen toki mielelläni, ehkä ensi keväänä. Ellei ääni sitten petä. Se on vähän niin kuin luonto, yhtä arvaamaton.

Muumi ja punainen pyrstötähti 3D ensi-illassa pe 6.8.

Tero Toivanen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

6 päivää sitten

Nelonen: Hammaslääkärin hirttäytyminen sai Tiina Lymin syömään rauhoittavia

5 päivää sitten

Kimi Räikkönen rentoutui Ibizalla tuntemattoman naisen seurassa – katso kuva

5 päivää sitten

Viidakon tähtönen erosi

23 tuntia sitten

Starat

Nousussa

Iina Kuustonen

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Diandra Flores

Laskussa

Henna Kalinainen