Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 05.08.2010

Komeetta lentää katsomoon asti

Ensi-illassa Muumi ja punainen pyrstötähti 3D

Nimi: Muumi ja punainen pyrstötähti 3D

Genre: Lastenelokuva

Arvio. Muumiuutuuden viime maanantain kutsuvierasnäytöksessä istui täysi salillinen kaikenkarvaista yleisöä. Moni oli ottanut lapsensa mukaan, joten tarjolla oli oiva tilaisuus tarkkailla varsinaisen kohdeyleisön reaktioita.

No, ilmeisesti arvovaltaisten vieraiden takia elokuvan levittäjä oli valinnut esitykseen englanninkielisen kopion, joten tarinan seuraaminen tuotti vaikeuksia pienimmille.

Silti esimerkiksi vieressäni istunut isä jaksoi kääntää oleellisen kahdelle alle kouluikäiselle: ”Isi, mitä se nyt sanoi? Onko toi Hemuli vai?” Epämukavat ja ylisuuret 3D-silmälasit asetettiin kiltisti päähän niissä kohdin, missä pörriäiset lentelivät katsomon yllä tai kun taivaan punaiseksi värjäävä komeetta lähestyi uhkaavasti Muumilaaksoa.

Hyvin siis kelpasi.

Maria Lindbergin ohjaama kotimaisin voimin toteutettu muumianimaatio on monella tapaa pieni tapaus. Tove Janssonin kanssa aikoinaan yhteistyönä syntyneen puolalaisen tv-sarjan kuvamateriaalista on muokattu kokoillan elokuva, johon on saatu uutta syvyyttä 3D-tekniikalla - ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

Lisäksi tunnusmusiikista vastaa omaperäinen islantilaistähti Björk, joka ei tunnetusti ryhdy mihin tahansa.
Korkealle asetetut odotukset toteutuvat.

Aikuisille nämä muistojen ainoat oikeat pehmoiset muumihahmot pyöristyvät uusimman nykytekniikan ansiosta entisestään. Lapsille tätä voisi suositella ensitutustumiseksi paljon mieluummin kuin vierailua Naantalin Muumimaailmassa.

Muumifani Björk oivaltaa hienossa tunnuskappaleessaan täydellisesti Tove Janssonin maailman monet sävyt. Hänen musiikkiaan olisi kuunnellut enemmänkin, kuin pelkästään Antonia Ringbomin animoimissa alku- ja lopputeksteissä.

***

Tero Toivanen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman