Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 30.09.2010

Hyvää matkaa pojat

Indie-rockia maalailevat kundit ovat päässeet jo bloggareiden suosioon

IHMISET. Moni hoksasi, kuinka eräs basisti etsintäkuulutti vimmaisesti bassoaan Facebookissa pari viikkoa sitten. Basisti Sami Korhonen luuli varkaan iskeneen Delay Treesin keikalla Siltasessa.

- Ei siitä kannata kirjoittaa, kun se on niin paska juttu. Ei me haluta, että ajatellaan, että se oli joku julkisuuskikka, keskiviikkona nimikkolevynsä julkaisseen Delay Treesin laulaja, kitaristi Rami Vierula, 25, sanoo.

Nolosti basso löytyikin kavereilta, jotka olivat unohtaneet palauttaa sen.

Lutuista ja hoivaavaa indierockia soittava Delay Trees treenaa yhä pannuhuoneessa Hämeenlinnassa, vaikka puolet bändin jäsenistä eli Vierula ja Lauri Järvinen, 28, ovat asuneet jo pitkään Helsingissä.

- On se kallista mennä junalla, mutta halvempaa, kuin että meillä olis täällä treenis, Vierula sanoo.

Ja biisit tarvitsevat tullakseen siirtymäriittiä junalla, öisiä bändin videopelisessioita ja pikkukaupungin henkeä.

Kun pojat nousevat lavalle, on jälki herkkää. Live-esiintymisestä tulikin kommenttia levy-yhtiöltä.

- Ehkä ne haluaisi, että esiinnyttäisiin enemmän. Mutta tähän ei vaan kuulu spagaatit ja hyppely. Mieluummin teemme valoilla ja soundeilla sen tunnelman, mihin ihmiset voivat sukeltaa, Järvinen puolustaa.

Bändi ei tiedä varmuudella, keihin heidän musiikkinsa uppoaa.

- Tuntuu, että tuki hipsteriporukalta uupuu, koska emme ole ehkä tarpeeksi raffia tai alternativea. Tekstit puhuttelee kuulemma enemmän jätkiä, vaik-ken tee niitä tietylle sukupuolelle, Vierula pohtii.

Saksan visiitiltä mieleen jäi Hampurin 80:lle loppuunmyyty keikka räkäisellä klubilla. Lopuksi Hells Angels -äijältä näyttänyt nahkaliivipappa lähestyi laulajaa.

- Hän kiitteli ja kehui, oli bongannut musasta juttuja, mistä ollaan itsekin diggailtu, Slowdivea ja vanhoja shoegaze-bändejä, Vierula kertoo.

Delay Treesin jäsenet kuuntelevat nykyisin muun muassa Beach Housea, Animal Collectivea ja Deerhunteria. Poikkeuksena tietenkin basisti, joka on viehtynyt... Kantriin.

Delay Trees (levynjulkkarikeikka) Korjaamolla pe 1.10. klo 22. Liput 7-10 e.

Delay Trees

Perustettu 2007.
Rami Vierula (laulu, kitara), Lauri Järvinen (kitara, koskettimet), Onni Oikari (rummut), Sami Korhonen (basso).
Bändin nimellä tavoitellaan davidlynchmäistä, tärähtänyttä, utuista tunnelmaa, metsän varjoja ja siirtyviä puita.
Kaikki paitsi rumpali ovat vakituisessa parisuhteessa.
Löydetään yhdessä varastettu Fender Jazz Bass, Facebookissa 2 960 tykkää.
Delay Trees, Facebookissa 440 tykkää.

Heidi Lämsä

Kuvat: Tomi Setälä

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman