MUSIIKKI Reckless Love -yhtyeen laulaja Olli Herman, 27, joutuu nykyisin erikseen anelemaan, jotta saisi esiintyä kuvissa vaatteet päällä. Vähissä vaatteissa esiintyminen on saanut yhtyekaverit lyömään vetoa, missä vaiheessa Kuorosota-ohjelmaa rokkarin paita lähtee ensimmäisen kerran pois päältä.
- Voitin jo vedon, esiinnyin paidatta ennen ohjelman alkua. Oletko nähnyt metroihin ilmestyneet mainosjulisteet? Osan mielestä tämä menee jo yli, mutta mitä voin sille, jos en tykkää hirveästi vaatteista, naisten osastoilta vaatteensa ostava Olli Herman sanoo.
Reckless Love on noussut hetkessä pinnalle. Sen myötä hän on joutunut käymään läpi elämänmuutoksen jättämällä seurustelusuhteen, englannin opinnot yliopistolla ja opettajan sijaisuudet. Hän ei kadu mitään.
- Tämähän on sitä pikkupojan unelmaa, johon olemme tähdänneet. Täytyy sanoa suoraan, että en muista edes, missä kaikissa maissa levy on julkaistu. Olen keskittynyt vain laulamiseen. Välillä olen joutunut nipistelemään itseäni tajutakseni, että työ on alkanut tuottamaan tulosta.
Herman sanoo yhtyeensä jäsenten elävän yhä velkataakan alla, vaikka he ovat olleet tien päällä levyn ilmestymisestä lähtien.
- Kesän keikat myytiin viime syksynä, jolloin olimme julkaisseet vain singlen. Keikkamyyjä sai onneksi myytyä meidät kaikille isoimmille festareille, mutta ei tienesteistä mitään käteen jäänyt, Herman sanoo.
- Yhtyekaverit ovat ottaneet kymmeniätuhansia lainaa kustantaakseen musatarvikkeet. Minulla on tuhansia euroja sijoitettuna.
Herman muistuttaa, ettei rokin soittaminen ole elämässä tärkeintä. Tärkeimmäksi kipuaa seksin harrastaminen. Uuden heilan itselleen löytänyt rokkari on kirjoittanut ensimmäiselle levylle kappaleen, jossa pohtii sänkypuuhiaan. Myös fanit haluavat solistin housuihin - sinne kuitenkaan pääsemättä. Tunnetuin päälle kävijä on seurapiirijulkkis Susanna Sievinen, joka pussailee nettiin lisätyssä videossa Hermania Tavastian takahuoneessa.
- Tottakai on hulluja faneja, välillä on jopa pelottanut. Olen saanut häirikköpuheluita, vaikka numeroni on salainen. Kun pilapuheluita on tullut, olen laittanut kännykän hetkeksi kiinni.
Hän ei suostu stressaamaan häiriköitä, sillä on itsekin soittanut pilapuheluita teininä. Hän suuntaa energian mieluummin yhtyeeseen, joka on takahuonetarjoilujen perusteella vasta lähtökuopissa.
- Jekkua löytyy takahuoneesta. Muusikoilla on sanonta, että jekkua tarjotaan uran alussa, jossain vaiheessa se muuttuu jallupulloksi ja kaljaksi. Tämä on ainut ammatti, jossa kannetaan viinat eteen työpäivän alkajaisiksi.
Kuorosodan ohella yhtye on syksyllä tehnyt keikan Salatuissa Elämissä ja valmistanut ruokaa Sokkokokissa. Punaista valoa on näytetty vain Euroviisuille. Mistä suosionne johtuu?
- Uskon, että ihmiset ovat kyllästyneet synkistelyyn, jota rockmusiikki on edustanut parikymmentä vuotta. Nyt ihmiset ovat valmiita bilettämään. Tiesitkö, että kasari on viimeinen vuosikymmen, jolloin on soitettu rokkia niin kuin kuuluukin. Olemme 80-luvun tuotteita, joten olemme imeneet vaikutteet sieltä.
Olli Herman elää pikkupojan unelmaa
Reckless Love -yhtyeen jäsenet elävät velkataakka harteillaan























































Keskustele
1 kommentti Osallistu keskusteluunJonnin Joutava
11.10.2011
Aika heikoillla kantimilla on Hermanin elämä jos seksi on elämän tärkein asia. Tympii kun ei juuri muusta lauleta Reckless Loven levyillä. Noh, mitäpä muuta voisi sekulaari rokkibändiltä odottaa? No hieman kypsemipää lyriikkaa..