Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 14.01.2011

Kaikkien aikojen bensahuijaus

Ismo Uusituvan kolumni

KOLUMNI. Suomi halusi jälleen kerran olla EU-rintaman kärjessä ottamalla käyttöön E10-bensiinin ensimmäisten maiden joukossa. Mihin automalleihin uusi menovesi soveltuu - lista tuntuu muuttuvan tiuhaan tahtiin.

Taas autoilijoita kurmotetaan, kuuluu huuto rattien takaa.
Miksi meille käy aina näin? Olemme innokkaasti tekemässä ensimmäisenä kaikenlaista. Muistelkaapa vaikkapa televisiolähetysten digitalisointia: otimme ennen muita käyttöön järjestelmän, johon uskoimme muidenkin haksahtavan. Lopputulos: markkinoille tuli mitä kummallisempia digibokseja, jotka toimivat miten sattuu.

Miksi siis Suomessa otettiin käyttöön E10? Periaatteessa syy on oikea ja hyvä: kun bensiiniin lisätään etanolia, kasvaa uusiutuvan, ympäristöystävällisemmän energian osuus. Ja tämä on kirjattu Euroopan unionin tavoitteisiin.

Monilla mailla tavoitteeseen pääsy voi kestää vuosia ja ennen muuta epäilyt E10:n erinomaisuudesta ovat kasvaneet. Päätöstä on syytetty muun muassa puhtaasti maatalouspoliittiseksi. Lisäksi uusiutuvalle energialle asetettu 10 prosentin tavoite ei taida toteutua E10:llä: on arvioitu, että energiavähennys onkin vain 6,5 prosenttia.

Lisäksi on nostettu esille, VTT:n tutkijan suulla ainakin, kysymys, kuinka ympäristöystävällistä E10:n tuotanto on. Nyt puhutaan vain lopputuotteesta, mutta miten valmistus tapahtuu? Mistä kaukaa etanolin raaka-aine tuodaan ja niin edelleen. Yleensäkin puhutaan aina lopputuotteesta eli siitä aineesta, joka on kaupan hyllyllä - eikä juuri mistään muusta.
Näin puhutaan, koska se on helpompaa ja koska se tuntuu uppoavan poliittisiin päätöksentekijöihin. Tylsää ja myös huijausta, voisi sanoa.

Kuinka kuluttajan, tässä tapauksessa autoilijan pitäisi toimia? Hankkia varmuuden vuoksi dieselauto? Tai mennä vielä pidemmälle ja ostaa FFV-auto eli menopeli, johon käyvät kaikki bensiiniautoihin tarjolla olevat polttoaineet.
Ruotsissa jälkimmäisten hankintaa on pönkitetty valtion tuella, mutta sellaiset asiat eivät tunnu Suomessa ketään kiinnostavan.

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman