Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 24.03.2011

Banaanikelmun kaksi puolta

Anne Viljamaan kolumni

KOLUMNI. Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää, ja totuudella on useimmiten kaksi puolta. Niin kutsuttuja kaksipiippuisia juttuja siis riittää. Yhdeksi valaisevaksi esimerkiksi käy viime viikolla julkaistu uutinen, jonka mukaan Del Monte alkaa Yhdysvalloissa myydä yksittäispakattuja banaaneja. Ympäristötietoisen kuluttajan ensimmäinen reaktio oli kauhistus. Että vielä tällainen järjettömyys luontoa pilaamaan!

Talouselämässä julkaistua uutista pidemmälle lukenut sai kuitenkin hämmästyä: Yksittäispakkaaminen onkin oikeastaan ympäristöteko. Pussi nimittäin suojelee banaania niin, että se pysyy tavallista pitempään syömäkelpoisena. Tämän ansiosta hiilijalanjälkeä suurentavien banaanikuljetusten määrä kauppoihin vähenee, eikä pilalle menneitä hedelmiä tarvitse rahdata roskiin.

Ensivaikutelma saattaa heittää häränpyllyä toisinkin päin. Esimerkiksi biopolttoaineeseen tarvittavan palmuöljyn tuottamisen vakuutetaan olevan askel parempaan maailmaan, mutta hommassa näyttääkin käyvän ihan päinvastoin. Öljypalmujen tieltä tuhotaan sademetsää ja siinä samalla elintilaa uhanalaisilta eläimiltä. Palmumetsien istuttamiseksi raivataan myös asuin- ja viljelymaita, joiden köyhille omistajille maksetaan vain nimellinen korvaus.

Ympäristöystävällisiksi mainostettujen tuotteiden käyttö ei sekään aina vastaa tavoitteita. Viimeksi tämän ovat saaneet kokea autoilijat, joiden pitäisi käyttää kiisteltyä E10-bensiiniä. Jos tämä liemi väitteiden mukaan kuluttaa autojen moottoreita tavallista nopeammin, ympäristö on loppupeleissä häviäjä eikä voittaja.

Esimerkkilistaa riittää ympäristönsuojelun ulkopuolellakin. Edullinen ostos voi pitemmällä tähtäimellä osoittautua kalliiksi hankinnaksi, liika säästäminen saattaa aiheuttaa lisäkuluja, ja terveelliseksi väitetty ravinto voikin lopulta olla liian yksipuolista pitääkseen ihmisen kunnossa. Tärkeintä kai olisi, että emme sokeasti humahtaisi vain yhden totuuden kannattajaksi, vaan osaisimme käännellä asioita niiden eri puolien ymmärtämiseksi. Hyvä muistaa myös näin vaalien alla.

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman