Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 31.03.2011

Haku päällä

Ensi-illassa: Sinkkuelämän säännöt

Nimi: Sinkkuelämän säännöt

Genre: Dokumentti

Arvio. Bulgarialainen Tonislav Hristov muutti Suomeen naisen vuoksi 2000-luvun alussa. Kun avioliitto päättyi eroon kolmikymppinen Tonislav riutui ja osti lohduksi kalliin Mersun, kunnes päätti lopulta ryhdistäytyä ja ryhtyä tosimielellä uuden rakkauden etsintään.

Uudesta elämäntilanteesta kumpusi aihe omakohtaiselle dokumenttielokuvalle. Pelkän omaan napaan tuijottelun välttämiseksi Tonislav otti tarinaan mukaan lisäksi kolme parasta ystäväänsä. Helsingissä asuvat Kiril Johevej, Hristiyan Dimov ja Zoran Atanasov olivat kaikki melko lailla samassa jamassa. Dokumentti kertoo siis näiden neljän miehen toivioretkestä kohti rakkautta.

Miehistä machoilusta tai naisten naurattamista siitä ei onneksi tullut, vaan päinvastoin. Pitkällä automatkalla ystävänsä häihin Pohjois-Suomeen sinkkusankarit surkuttelevat lähinnä entisiä erojaan ja rakkaudenkaipuun täyttämää nykyhetkeä. No, toki naisia katsellaan sillä silmällä, mutta poikamaisesti, niin kuin aikamiehet tekevät.

Ruusuisempaa tulevaisuutta ryhdytään rakentamaan tosissaan vasta kotona Helsingissä. Miehet kokeilevat tyylikoulutusta, nettideittejä ja jopa sukupuolten välistä sulkapalloryhmää. Vain porukan nuorella poikamieselämän asiantuntija Dimovilla käy flaksi - ja hänelläkin vasta lomamatkalla Bulgariassa. Muut näyttävät katselevan sivusta, mutta ei paljasteta loppua.

Hristov välttää ihmissuhdeaiheeseen usein livahtavan paatoksen slaavilaisella itseironialla. Kysymys ei myöskään ole maahanmuuttajien puheenvuoroista, sillä nämä sinkut viihtyvät Suomessa.

Hetkeksi päästään sentään vertailemaan. Bulgarialaiset naiset suostuvat kuulemma kernaammin leikinlaskuun, kun suomalaiset taas ovat vaikeasti lähestyttäviä. Se ei liene yllätys.

Alkukuvana nähdään Antti Heikki Pesosen ohjaama kumma lyhytkomedia Tsägäateria, jossa Outi Mäenpää esittää samannimistä näyttelijää.

***

Tero Toivanen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Luetuimmat

BB-Janica perusti fanien pyynnöstä blogin

6 päivää sitten

Suomalainen tv-tähti sai keskenmenon

7 päivää sitten

Iina Kuustonen ja entinen Salkkari-tähti jo vuosia yhdessä

16.5.2012

Maria Veitola pyörtyi suihkuun – viikoiksi sairaalahoitoon

7 päivää sitten

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman