Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 13.04.2011

Sara Melleri näyttelijäksi hinkuville: Varaudu unettomuuteen ja rahapulaan!

Näyttelijälupaus uskoo katuvansa uravalintaa

Sara Melleri pohtii bloginsa uusimmassa merkinnässä näyttelijänammattia. Hänen mukaan alalle haluavan pitää varautua torjutuksi tulemiseen, jatkuvaan arvosteluun ja kateuteen.

– Opettele avaamaan ja samalla kovettamaan itsesi täysin. Odota unettomia öitä ja koko kehon valtaavaa jännitystä ja epätasapainoista elämää. Valmistaudu kohtaamaan itsesi, katsomaan peiliin sellaisella tavalla, jota moni ihminen ei joudu elämässään kohtaamaan. Se sattuu, Melleri kirjoittaa blogissaan.

Teatterikorkeakoulusta muutaman viikon päästä valmistuva Melleri lukeutuu niihin harvoihin näyttelijöihin, jotka ovat päässeet tekemään isoja rooleja opintojen ohessa. Hän on näytellyt niin valkokankaalla pääroolin Sisko tahtoisin jäädä -elokuvassa kuin kivunnut Helsingin Kaupunginteatterin isolle näyttämölle loppuunmyydyn yleisön eteen Spring Awakening -musikaalissa.  Siitä huolimatta hän uskoo, että jokainen näyttelijä tulee katumaan ammattinsa harjoittamista. Kilpailu on alalla kovaa, sillä koekuvauksissa vastassa ovat ystävät.

– Aluksi haluat tulla nähdyksi, huomatuksi, arvostetuksi, rakastetuksi – juuri sitä samaa mitä kaikki me haluamme, sisimmässämme. Kokemuksesi rakkaudesta tulee olemaan vääristynyt ja loukkaava, jos nojaat rakkauden kaipuussasi ainoastaan kriitikoihin, ohjaajiin tai alan muihin ihmisiin. Tulet luultavasti kärsimään paljon rahapulasta ja epävakaisesta taloustilanteesta.

Äitiyslomalla oleva Melleri on tyytyväinen uravalintaansa, vaikka käsitteleekin merkinnässä pitkälti ammatin varjopuolia. Positiivisiksi puoliksi Melleri rankkaa uusien asioiden haltuunoton ja mahdollisuuden päästä osaksi värikästä taiteilijaelämää.

– Koet mahtavia adrenaliiniryöppyjä ja kiihkon hetkiä näyttämöllä ja/tai kameran edessä. Voit jatkaa leikkiä loputtomasti, käyttäytyä sopimattomasti. Jos nautit julkisuudesta, saat sitä kyllä Suomessa mielin määrin ja lehdistö on vielä usein (?) aika kilttiä. Sinusta otetaan valokuvia lehtiin, Melleri pohtii merkinnässään. 

Lähde: Sara Melleri Official Site

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Lehtikuva

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Sara Melleri

Näyttelijä

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman