Mitä mieltä

Aiotko katsoa Euroviisuja?

Kyllä Ei

Julkaistu 27.05.2011
Heli Kajo Raffaellon terassikauden avajaiset

Viisusuosikki helpottui: Kandi tehty!

Heli Kajo kirjoittaa kappaleita rakkaudesta

Suomen euroviisukarsinnoissa suurta huomiota herättänyt laulajalupaus Heli Kajo viimeistelee pian julkaistavaa ensimmäistä pitkäsoittoaan.

– Toivon, että levy tulee syksyllä ulos. Alkujaan sen piti ilmestyä heti viisujen jälkeen, mutta otimme takapakkia, vaikka kaikki biisit olivat jo kertaalleen kasassa. Haluan tehdä levyn, johon olen tyytyväinen.

Annankadun kulmassa –kappaleella yleisön puolelleen saanut Kajo saapui ravintola Raffaellon terassikauden avajaisiin yhdessä ratsastaja Marko Björsin kanssa.

– Emme todellakaan seurustele! Hän on alkujaan optikkoliikettä pyörittävän äitini ystävä.  Tällä hetkellä keskityn vain tulevaan pitkäsoittoon ja kappaleiden kirjoitteluun, joten sieltä löytyy se minun rakkaus.  Käsittelen kappaleissa rakkautta, mutta eri tavalla mihin on totuttu. Yleensä ne eivät pääty onnellisesti.

Kajolla oli syytä juhlaan, sillä hän on yhden askeleen lähempänä valmistumista.

– Sain tänään kandini tehtyä. Se tuli minulle ihan yllätyksenä, musiikkikasvatusta opiskeleva Kajo sanoi. Hän oli ostanut illan näyttävimmän päähineen Stockalta.

Petri Voutilainen

petri.voutilainen@sanoma.fi

Kuvat: Petri Voutilainen

Jaa: Facebook Twitter

Keskustele

Katso myös

Tämä juttu oli ihan...

LOL IHQ OMG FAIL

Stara

Heli Kajo

Muusikko

Sinkku

Mitä mieltä?

Uusimmat

Lisää juttuja

Katso stara-profiili

Starat

Nousussa

Diandra Flores

Nousussa

Aku Hirviniemi

Nousussa

Mikael Granlund

Laskussa

Janica Kortman