Nimi: Sonic Mirror
Genre: Musiikki

otti ja teki jo kolmannen musiikkidokumenttinsa. Se on luontevaa jatkoa ohjaajan toisen kotimaan Brasilian rikkaasta perinteestä kertoneille Sound of Brazilille (2002) ja Brasileirinholle (2005). Lattareissa ollaan nytkin, mutta lisäksi myös Sveitsissä ja Suomessa. Kysymys ei ole mistään yksittäisestä tyylilajista, vaan päinvastoin kaiken soitannan globaalista samankaltaisuudesta.

Ensi istumalta tuntuu vaikealta löytää yhteistä nimittäjää Salvadorissa vaikuttavan Malè Debalê -ryhmän, Espoo Big Bandin ja Sveitsissä autistisille potilaille soittavan nigerialaisen Okuba-yhtyeen soundeille. Elokuvan sankarina hääräävän rumpalilegenda Billy Cobhamin avulla palaset kuitenkin loksahtavat paikoilleen. Yli 30 levyä julkaissut, Miles Davisin ja Mahavishnu Orchestran kanssa levyttänyt jazz-pioneeri ei ole mukana esittelemässä omia taitojaan, vaan nöyränä oppaana matkalla musiikkityylien synnyinsijoille. Sekä Cobhamin omat että brasilialaisen Yoruba-perinteen juuret löytyvät Nigeriasta, mutta alkuperäinen lähtöpiste on meissä itsessämme.

Musiikin terapeuttisesta voimasta todistaa parhaiten autistien kanssa Sveitsissä kuvattu pitkä jakso. Siinä Cobham ja afroryhmä soittavat sosiaalisesti rajoitteisille potilaille, jotka pitkän epäröinnin jälkeen tarttuvat lyömäsoittimiin ja yhtyvät tanssiin. Kupla on puhkaistu. Todistetuksi tulee myös dokumenttielokuvan ainutlaatuisuus: Kaurismäen luottokuvaaja Jacques Cheuiche taltioi koko prosessin intiimisti käsivarakamerallaan.